Tukiohjelman toisen hakukierroksen tavoitteena on kannustaa tutkimuslaitoksia, yksityisiä ja julkisia organisaatioita sekä yrityksiä perehtymään rakentamisen prosesseihin, materiaaleihin ja muihin tilojen käyttäjiin vaikuttaviin tekijöihin sekä tuottamaan tietoa käyttäjälähtöisyyden parantamiseksi.
”Myönnämme tukea hankkeille, jotka esimerkiksi tutkivat, miten eri rakennusmateriaalit vaikuttavat ihmisiin. Toivomme näkevämme hankkeita, jotka kartoittavat, miten puusta voidaan suunnitella ja toteuttaa hyviä koteja sekä työ- ja vapaa-ajanviettopaikkoja. Haluamme saada tietoa myös siitä, miten asumisen tarpeet kehittyvät ja miten puu materiaalina voisi vastata tulevaisuuden haasteisiin ”, sanoo puurakentamisen ohjelman ohjelmapäällikkö Petri Heino.
Käyttäjälähtöisten ratkaisujen hankkeissa voidaan tutkia tai kehittää esimerkiksi:
- käyttäjiin fysiologisesti ja psykologisesti vaikuttavia puurakentamisen ratkaisuja
- rakennusten sisäympäristön laadun seurantaa, rakentamisen laadullisia prosesseja ja kosteusturvallisuutta, sekä haitallisten aineiden hallintaa rakentamisessa
- ekologisten tuotteiden, ympäristömerkittyjen tuotteiden ja kuluttajien ympäristötietoisuuden vaikutusta kuluttajien ja yritysten käyttäytymiseen
- rakennusten käyttäjien parempaa huomioimista sekä elämänkaariajattelun ja muuntojoustavuuden huomioimista rakennussuunnittelussa.
Tukea voi hakea 30.4.2019 saakka.
Puurakentamisen ratkaisujen kehittäminen kiinnostaa organisaatioita
Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman tavoitteena on edistää puun käyttöä rakentamisessa – puun käyttö alentaa rakentamisen hiilijalanjälkeä ja puun käytön lisääminen on tehokas keino saavuttaa ilmastotavoitteet.
Tukiohjelman ensimmäinen rahoituskierros käynnistyi syksyllä 2018 teemalla puurakentamisen digitaaliset ratkaisut. Ensimmäisellä kierroksella ympäristöministeriö myönsi 11 hankkeelle yhteensä lähes 800 000 euroa tukea. Tukiohjelman ensimmäisen kierroksen hankkeet ovat parhaillaan käynnissä.
”Jo ensimmäisen hakukierroksen aikana huomasimme, että monet eri organisaatiot haluavat nyt kehittää innokkaasti puurakentamisen ratkaisuja. Tavoitteena on, että tukiohjelman kautta syntyisi uusia innovaatioita ja arvokasta tietoa puun käytöstä rakentamisessa”, ohjelmapäällikkö Heino sanoo.
Ohjelman kolmas hakukierros käynnistyy kesällä 2019. Tuolloin tukea voi hakea puurakentamisen kiertotalouden ratkaisuihin, kuten puun kierrätykseen ja uudelleenkäyttöön liittyvän osaamisen kehittämiseen ja materiaalitehokkaisiin rakennustapoihin.
Tukiohjelma jatkuu vuoden 2021 loppuun saakka. Kokonaisuudessaan tukiohjelmassa myönnetään tukea enintään 2,5 miljoonaa euroa.
Lisää aiheesta
- YM.fi: Puurakentamisen ohjelma
- YM.fi: Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelma: Lisätiedot ja hakulomakkeet
- YM.fi: Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman päättyneet haut ja rahoitusta saaneet hankkeet
Lisätietoja
Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö
Puhelin 0295 250 203, sähköposti petri.heino@ym.fi