Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on arvioinut Suomen biotalousstrategian valmistelua. Suomen biotalousstrategia ”Kestävää kasvua biotaloudesta” valmisteltiin vuosina 2012–2014 työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa ja valtioneuvoston hyväksymässä hankkeessa. Siinä biotaloudella tarkoitetaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon, energian, tuotteiden ja palvelujen tuottamiseen.
Biotalousstrategia valmisteltiin seitsemän ministeriön sekä VTT:n ja Sitran yhteistyönä, ja myös biotaloutta edustavia sidosryhmiä kuultiin laajasti. Lisäksi kansalaiset saivat esittää näkemyksiään kahdella verkkosivustolla.
”Valmistelun laaja yhteistyö edisti poliittisen yhteisymmärryksen syntymistä. Se puolestaan edesauttaa, että strategian toimeenpano on sujuvaa ja voi jatkua yli hallituskausien. Suosittelemmekin, että myös jatkossa ministeriöt valmistelevat laaja-alaiset strategiat ja ohjelmat poikkihallinnollisesti ja ottavat eri sidosryhmät laajasti mukaan,” VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Hanna Virta sanoo.
Biotalousstrategian valmistelua johdettiin hyvin, vaikka strategian valmistuminen myöhästyikin noin vuoden alkuperäisestä aikataulusta. VTV löysi strategiatyöstä myös kehityskohteita. Strategialle ei esimerkiksi asetettu vaihtoehtoja, joiden taloudellisia vaikutuksia olisi voinut arvioida ja vertailla toisiinsa. Myöskään strategian toimeenpanon riskejä ei arvioitu eikä niiden käsittelyä suunniteltu systemaattisesti.
”Jatkossa, kun valtionhallinnossa valmistellaan strategioita, olisi tärkeää, että vaihtoehtoja kartoitetaan ja toimeenpanon riskeihin varaudutaan jo valmisteluvaiheessa,” Virta toteaa.
Biotalouteen on panostettu Suomessa viime vuosina voimakkaasti: pääministeri Sipilän hallitusohjelmassa biotaloudelle ja puhtaille ratkaisuille kohdennettiin 323 miljoonaa euroa vuosille 2016–2018. Nämä hankkeet perustuvat osittain biotalousstrategiaan. Strategian tavoitteena on nostaa Suomen biotalouden tuotos 100 miljardiin euroon ja luoda 100 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä. Nämä tavoitteet asetettiin suhteessa vuoden 2011 tilanteeseen, jolloin biotalouden tuotos oli 60 miljardia euroa, ja ala tarjosi 319 000 työpaikkaa.
Tutustu tarkastuskertomukseen: Valtioneuvoston biotalousstrategian valmistelu
Lisätietoja:
Hanna Virta
Johtava tuloksellisuustarkastaja
Tuloksellisuustarkastus
040 734 7577, hanna.virta@vtv.fi