Uusi metsäbiotalouden tiedepaneeli vahvistaa metsiin pohjautuvan kestävän arvoketjun tietopohjaa
Uutinen - Julkaistu 23.12.2022
Maa- ja metsätalousministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö ovat asettaneet metsäbiotalouden tiedepaneelin tukemaan metsiin, metsäteollisuuteen ja metsäpohjaisiin ekosysteemipalveluihin liittyvien politiikkatoimien valmistelua ja päätöksentekoa. Tiedepaneelin toimikausi on 1.1.2023–31.12.2026.
Paneeli tarkastelee metsiin pohjautuvan kestävän arvoketjun tietopohjaa taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden näkökulmista. Paneelissa on 14 jäsentä, jotka edustavat laajasti metsäbiotalouden arvoketjun ja sen kestävyyden keskeisiä tutkimuksen osa-alueita ja alansa huippuosaamista Suomessa. Puheenjohtajaksi on kutsuttu maa- ja metsätaloustieteiden tohtori Antti Asikainen, joka toimii tutkimusylijohtajana Luonnonvarakeskuksessa.
– Paneelin perustaminen on tervetullut lisäys metsiä koskevan tiedon laajapohjaiseen ja riippumattomaan arviointiin eri näkökulmista. On myös tärkeää, että metsiin liittyvästä tutkitusta tiedosta viestitään mahdollisimman ymmärrettävästi, sanoo maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen.
– Metsäbiotalous tulee luomaan laajasti sellaisia lisäarvoa ja tuotteita, joita emme vielä tunnistakaan. Suomalaisesta metsästä löytyy kotimaisia ratkaisuja korvaamaan vanhoja raaka-aineita, on kyse sitten vaikkapa akkumateriaaleista tai muovin korvikkeista. Tiedepaneelin julkisen toiminnan yhtenä tehtävänä on tehdä vihreän kullan mahdollisuudet tutuksi, toteaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.
Paneeli on riippumaton asiantuntijaelin, jonka tavoitteena on tukea politiikkaprosessien suunnittelua ja seurantaa sekä poliittista päätöksentekoa. Se myös tukee metsäbiotalouden ja metsäpohjaisten ekosysteemipalveluiden tiede-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan suuntaamista. Metsään, puuhun ja biomassaan perustuvien hyödykkeiden kehittämistä ja kaupallistamista kiihdytetään osana paneelin julkista toimintaa.
Paneelin työnä on muun muassa arvioida toimintavaihtoehtoja ja tuottaa laskelmia liittyen metsien kehitysennusteisiin, raaka-aineen saatavuuteen ja tuontiin, puuperäisiin tuoteinnovaatioihin tai puun käyttöön energian ja polttoaineiden tuotannossa, metsäsektorin ilmasto- ja ympäristövaikutuksiin, metsäsektorin tuottamaan arvonlisään ja työllisyysvaikutuksiin ja metsäpohjaisten investointien tai ekosysteemipalveluiden potentiaaliin.
Tiedepaneelissa on 14 asiantuntijaa eri tutkimuslaitoksista, yliopistoista ja korkeakouluista. Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen, Ilmatieteen laitoksen ja VTT Oy:n lisäksi edustettuina ovat eri yliopistot (Helsinki, Tampere, Jyväskylä, Oulu, Turku, Lappi, Itä-Suomi, Aalto ja LUT). Paneelille perustetaan myös tiedesihteeristö.
Metsäbiotalouden tiedepaneelin työ vahvistaa päätöksenteon tietopohjaa. Se täydentää tiedepaneelikenttää ja vahvistaa eri paneelien ja niiden jäsenten välistä vuorovaikutusta Suomen kannalta merkityksellisellä alueella.
Metsäbiotalous Suomessa
Metsäbiotalouden arvoketjut ja metsistä saatavat ekosysteemipalvelut ovat tärkeitä Suomelle. Metsät peittävät yli 75% Suomen maapinta-alasta ja niiden puuvaranto on noin 2,5 miljardia kuutiometriä. Metsät toimivat merkittävinä hiilinieluina ja niiden tuottamaa puubiomassaa hyödynnetään monipuolisesti. Metsäsektorin tuotteiden viennin arvo oli viime vuonna 13,2 miljardia euroa. Metsäbiotalous työllistää yli 70 000 henkilöä. Metsien rooli luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä on merkittävä. Ne tuottavat puun lisäksi myös muita ekosysteemipalveluja, kuten keräilytuotteita, riistataloutta tai virkistystä.
Lisätietoja verkossa: Metsäbiotalouden tiedepaneelin asettamispäätös, 23.12.2022
Lisätiedot:
tutkimusylijohtaja Antti Asikainen, Luonnonvarakeskus, p. 029 532 3250, antti.asikainen(at)luke.fi (paneelin puheenjohtaja)
metsäneuvos Erno Järvinen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 029 516 2150
erityisasiantuntija Sari Tasa, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 504 8242
maa- ja metsätalousministerin erityisavustaja Lasse Kontiola, p. 029 516 2144
elinkeinoministerin erityisavustaja Matias Ollila, p. 029 504 7412
ministeriön sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi(at)gov.fi
Maa- ja metsätalousministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriö tiedote 23.12.2022