Tutkimushaku avattu: ”Advancing the bioeconomy transition in the Nordic region”

Uutinen - Julkaistu 9.12.2015

NordForsk on avannut ”Advancing the bioeconomy transition in the Nordic region”-tutkimushaun.

Avoinna olevan haun kautta NordForsk tulee rahoittamaan kolmea pohjoismaista osaamiskeskittymää (”Nordic Centres of Excellence”). Haku on osa NordForskin Nordic Bioeconomy ohjelmaa. Haun ensimmäinen vaihe on avoinna 16. maaliskuuta saakka. Rahoitusbudjetti on 90 miljoonaa Norjan kruunua.

Haku koskee kaikkia biotalouden sektoreita painotuksinaan uudet ja innovatiiviset tutkimusalueet sekä innovaatiot, jotka kokonaisvaltaisesti tukevat siirtymistä biotalouteen. Haun läpileikkavana teemana on vesi, jonka tulee olla jollakin tavalla osa toteutettavaa hanketta. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla tutkimushankkeen pääteema.

Suomalaisia tutkijoita kannustetaan aktivoitumaan ja luomaan monitieteisiä ryhmiä rahoitushakua silmällä pitäen. Haun teemoja ovat mm. luonnontieteet, teknologia sekä humanistiset ja yhteiskuntatieteet, jotka edellyttävät biotalouden toimijoilta uudenlaista monitieteellistä lähestymistapaa biotalouden kehittämiseksi.

Lisätietoja hausta: www.nordforsk.org

9.12.2015