Aihesana: puurakentaminen

Ympäristöministeriön tukiohjelmasta rahoitusta puurakentamisen kiertotalouteen ja käyttäjälähtöisiin ratkaisuihin

RakentaminenUutinen

Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelma avaa vuonna 2019 kaksi uutta hakua Kasvua ja kehitystä puusta…

Majoituskonsepti ekologisuuteen ja elämyksiin panostavan luontomatkailun tarpeisiin

RakentaminenCase
Vuolas -majoitus talvisessa revontulimaisemassa.

Vuolas-majoituksessa toteutuvat mökkeilyn, hotelliyöpymisen ja luonnossa oleskelun parhaat puolet. Celt Oy:n ristiinlaminoidusta…

Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman ensimmäisellä hakukierroksella rahoitusta 11 uudelle hankkeelle

Puu ja metsäUutinen

Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelman Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman ensimmäisellä hakukierroksella myö…

Selvitys Suomen puukerrostalohankkeista: lähivuosina valmistumassa jopa 6000 puukerrostaloasuntoa

Puu ja metsäUutinen

Puukerrostaloja rakennetaan Suomessa nyt paljon ja hankkeiden määrä on kasvanut viime vuodesta, kertoo ympä…

Tutkimus: Puukerrostalojen määrän odotetaan tuplaantuvan vuosina 2018-2020

Suomi kehittääUutinen

Suomeen vuosina 2018–2020 nouseva kerros- tai rivitalo on yhä useammin tehty puusta. Tämä selviää Rakennustutkimus&…

Rakennusvarman Varma Luonnonpuu on luonnollinen ratkaisu sisäilmaongelmiin

RakentaminenCase
Massiivipuuelementtiä nostetaan ilmaan.

Varma Luonnonpuu on Rakennusvarman brändi käsittelemättömästä puusta naulaamalla koottavalle MHM-massiivipuuelementille (…

Ympäristöministeriö käynnistää puurakentamisen tukiohjelman: ensimmäisellä kierroksella tuetaan digitalisaatiota edistäviä hankkeita

Suomi kehittääUutinen

Puurakentamisen ohjelmaan kuuluvan Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman tavoitteena on vauhdittaa puun käyttöä rakentamisessa.…

Puu liikkeelle ja uusia tuotteita metsästä -kärkihankkeelta lähes 83 000 euroa avustuksia kuntien puurakentamiseen

Suomi kehittääUutinen

Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelma on myöntänyt yhteensä 82 600 euroa avustusta kahdelle hankkeelle,…

Ympäristöministeriön Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelma rahoittaa puurakentamista edistäviä toimia

Uutinen

Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelma käynnistää Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman, jonka avulla…

Puurakenteinen tietoliikennemasto – esteettinen ja ekologinen vaihtoehto

RakentaminenCase
Traffic and in the background wooden telecommunication mast.

EcoTelligent Oy on tuonut markkinoille uudenlaisen puurakenteisen ECOPOL-tietoliikennemaston, jonka vähähiilinen elinkaari ja maisemaan…

Puurakentamisen kansalaisaloite on hyvällä asialla

RakentaminenBlogi

Puurakentamisen puolesta on tehty kansalaisaloite 28.2.2018 Suomen Sahayrittäjät ry:n toimesta. Kansalaisaloitetta voi kä…

Seuraavan sukupolven innovaatioita asumiseen ja puurakentamiseen

RakentaminenCase
Hoiskon työntekijä työskentelee puurakenteen parissa.

HOISKO yhdistää ikiaikaisen materiaalin ja vuosisatojen tietotaidon tulevaisuuden teknologiaan. Se tarjoaa kumppaniverkostonsa kanssa korkean jalostusasteen&…

Puusilta istuu suomalaiseen maisemaan

RakentaminenCase
Vihantasalmen puusilta.

Puusta rakennetut sillat ovat yhä harvinaisuus Suomen maanteillä siitäkin huolimatta, että niiden valmistukseen liittyy…

Metsä Woodin Plan B luo näkökulmia puurakentamisen mahdollisuuksiin

RakentaminenCase
Hakaniemen Ympyrätalo ja hahmotelma sen puuversiosta.

Rakennusala käy läpi murrosta, jossa kaupunkirakentamista pitää kasvattaa, ja samaan aikaan kasvihuonepäästö…

Lakean Sydänpuu-konsepti mullistaa puukerrostalojen rakentamisen

RakentaminenCase
Suunnittelukuva Lakean puukerrostalosta.

Lakea Oy on kehittänyt innovatiivisen modulointimenetelmän, joka yhdistää betoni- ja puurakentamisen ennennäkemä…

Woodarchitecture.fi tarjoaa laajan kattauksen kotimaisen puurakentamisen esimerkkikohteita 

RakentaminenCase
Puinen kerrostalo.

Puuinfon ylläpitämä Woodarchitecture.fi -palvelu esittelee suomalaista puuarkkitehtuuria ja puurakentamisen ratkaisuja. Sen tavoitteena…