Aihesana: metsäbiotalous

Metsäbiotalouden uusille avauksille 2 474 000 euroa kestävän kasvun määrärahaa itäiseen Suomeen

Puu ja metsäUutinen

Valtioneuvosto on päättänyt 12.12.2024 jakaa alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen mää…

5 kysymystä arvonlisästä ja sen kaksinkertaistamisesta

Suomi kehittääCase
Ilmakuva havumetsästä, johon osuu auringon säteet.

Suomen biotalousstrategia tavoittelee biotalouden arvonlisän kestävää kaksinkertaistamista vuoden 2019 tasosta vuoteen 2035 mennessä. Otimme selvää,&…

Puun ja bitin kohtaaminen – miten teknologiset innovaatiot muuttavat metsä- ja puutoimialaa?

Puu ja metsäCase
Tekoälyllä tuotettu kuva puumökistä metsässä.

Metsä- ja puutoimialalla on jo pitkään hyödynnetty erilaisia teknologisia innovaatioita. Tekoälyn…

Metsätaloutta, suojelua vai ilmastohyötyjä? Vasta perustettu metsäbiotalouden tiedepaneeli auttaa päättäjiä ratkomaan haasteita

Puu ja metsäBlogi

Vaikka metsien puuvaranto ja vuotuinen kasvu ovat korkeammalla tasolla kuin kenties pariin sataan vuoteen, metsä…

”EU:ssa biotalous mielletään helposti maataloudeksi”

Puu ja metsäCase
Paneelikeskustelun osallistujat lavalla Puunjalostuskillan vuosiseminaarissa.

Suomessa biotalouden toimijoilla menee hyvin. TKI-rahoitusta on tarjolla ja tuotteet käyvät kaupaksi. Biotalouden…

Puumarkkinatyöryhmän yhteisenä tavoitteena hyväkasvuiset ja terveet metsät

Puu ja metsäUutinen

Metsäalan toimijat pitävät tärkeänä, että ensiharvennukset hoidetaan suositusten mukaisesti. Maa-…

Vakaa biotalouden toimintaympäristö houkuttelee yrityksiä investoimaan

Puu ja metsäBlogi
Ilmakuva havumetsästä, johon osuu auringon säteet.

Suomalainen metsäteollisuus, maamme biotalouden puinen perusta, voi tuoda yhä enemmän arvonlisää ja verotuloja…

Metsäbiotalous luo hyvinvointia kaikille Suomen maakunnille

Puu ja metsäBlogi

Metsäbiotalous on edelleen yksi maakuntien talouden peruspilareista ja sen osuus Suomen viennistä on merkittä…

Metsabiotalous.fi on aivan uudenlainen oppimisympäristö ja matkailukohde

Puu ja metsäCase

Metsäbiotalouden näyteikkuna metsabiotalous.fi toimii monipuolisen ja neutraalin tutkimustiedon välittäjänä,…

Energiakäyttöön lisää kotimaista pienpuuta– Hallitukselta tuntuva lisärahoitus metsänhoitotöihin

Puu ja metsäUutinen

Hallitus julkaisi tänään lisätalousarvioesityksen, jolla lisätään määrärahaa nuoren…

Onnistunut metsäbiotalous vaatii tulevaisuuden ymmärtämistä

Suomi kehittääBlogi

Biotalous jatkaa ja laajentaa luonnonvarojen käytön merkitystä Suomen talouden yhtenä tukipilarina. Metsät…

Yhdysvalloissa ”Billion Ton Bioeconomy Vision” – Suomi mukana yhteistyössä

Suomi kehittääBlogi

Suomen vahva osaaminen metsäteollisuudessa sekä viime vuosien puupohjaisten tuotteiden innovaatiot, kuten tekstiilikuidut ja biopolttoaineet…