30.5.2016 Mepit näyttivät epäuskoisilta. Metsän keskellä, siis ihan siinä maassa, oli pieni…
30.05.2016
24.5.2016 Metsäteollisuuden uudet ja suunnitteilla olevat investoinnit Suomeen kertovat yritysten uskosta tulevaisuuteen. Samalla on huomattava,&…
24.05.2016
Maaliskuussa Intergovernmental Panel on Biodiversity and Ecosystem Services IPBES julkisti hälyttävän raportin…
27.04.2016
12.2.2016 Kala on pala talousahdinkoamme. Suomi on täynnä vettä, mutta kaupan olevasta kalasta yli 80…
12.02.2016
Mitä puusta kannattaa tehdä nyt, kun siitä ei enää tehdä paperia niin kuin ennen? Pitä…
18.12.2015
(Kuva: Petteri Patolinna) Hyvinkään Palopuroon on syntymässä Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen kokonaisuus Itämeren…
15.12.2015
Onko särki hyvää? Saisiko kotimaisesta järvikalasta myös suuremmassa mittakaavassa hyvän makuista…
09.12.2015
Suomalaisen kalankasvatuksen pitkäaikainen haaste on ollut kotimaisen kirjolohen erilaistaminen kansainvälisestä massatuotteesta eli lohesta.…
07.12.2015
Frantsilan Luomuyrttitila on luomuyrttiviljelyn ja innovatiivisten yrttituotteiden uranuurtaja niin Suomessa kuin Pohjoismaissa. Cormierin pariskunnan kehittä…
03.12.2015
12.10.2015 Eduskunnalle vuonna 2014 luovutetun luonnonvaraselonteon vision mukaan ”kestävällä luonnonvarataloudella tarkoitetaan luonnonvarojen vastuullista hyödyntä…
12.10.2015
”Kansallisen ekosysteemipalvelujen taloudellisen merkityksen arviointi” -hankkeen (Suomen TEEB) loppuraportti luovutettiin ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasoselle.…
20.01.2015
Kolmannes maapallon pinta-alasta on metsää. Suomen maa-alasta noin kolme neljäsosaa on metsän peitossa.…
05.06.2014