Suomella on sinistä kultaa – Jääkö se hyödyntämättä?

Blogi - Julkaistu 27.1.2015

27.1.2015

Meillä on 188 000 järveä ja lampea, 6 300 kilometriä merenrantaa, runsaat pohjavesivarat ja paljon osaamista. Maailmalla taas on yhä pahempi puute makeasta vedestä ja hupenevat kalavarat. ”Sininen kulta” ja sen kestävä hyödyntäminen voisi olla yksi kasvumme kärjistä.

Syömme kuitenkin tyytyväisinä tuontilohta tuskaillen samalla, miten Suomen talous saataisiin kasvun uralle. Kalatuotteiden omavaraisuus on Suomessa vähäinen – kotimaisen kalan osuus lautasellamme on vain noin 26 prosenttia.

Puhtaan veden ja juomaveden tuottaminen on yksi nopeimmin kasvavia globaalin talouden sektoreita. Pullotetun veden markkinat kasvavat maailmassa 5 – 7 prosentin vuosivauhtia. Suurten vesivarojen Suomeen tuotiin kuitenkin viime vuonna 26 miljoonaa litraa vettä, kun taas vientimme oli vain 1,3 miljoonaa litraa.

Miksi emme osaa hyödyntää veteen perustuvan sinisen biotalouden mahdollisuuksia? Muilla sektoreilla biotalouden innovaatiot etenevät. Erinomaisia esimerkkejä on nähtävissä biomateriaaleissa, komposiiteissa, tekstiileissä, lääkkeissä ja kosmetiikassa. Hakkeesta ja pelleteistä edetään uuden sukupolven biodieseliin ja bioetanoliin.

Tuontikalan osuus kasvaa suomalaisissa ruokapöydissä. Tuodun kalan arvo on jo yli 400 miljoonaa euroa vuodessa. Kalavarojen riittävyydestä ei kuitenkaan ole kysymys: Suomi on tänä vuonna Itämeren suurin kalastusvaltio. Kysyntä ja tarjonta eivät vain kohtaa, ja saaliin jalostusarvo on alhainen. Iso osa silakkasaaliistamme hyödynnetään eläinten rehuna. Myöskään särkikaloja ei arvosteta ravintona, vaan ne nähdään ongelmana.

Muualla vesiviljely kasvaa nopeasti, viljellyn kalan määrä ohittaa maailmassa naudanlihan tuotannon (katso graafi ohessa). Suomen kalanviljelysektori ei ole pystynyt kasvamaan kotimaassa, vaan joutuu hakemaan kasvua Ruotsista. Tällä hetkellä suomalaisten yritysten tuotanto Ruotsissa ylittää jo kotimaisen tuotannon.

Kotimaisen kalan kysyntään voidaan nopeimmin vastata kestävän kalanviljelyn avulla. Vesiviljelyä pidetään yhtenä kestävimmistä tavoista tuottaa ravintoa ja erilaisia raaka-aineita biopohjaisten tuotteiden valmistukseen. Vesieläinten ja -kasvien kasvunopeudet ovat moninkertaisia maalla kasvatettaviin kasveihin ja eläimiin verrattuna. Biopolttoaineiden tulevaisuuden raaka-aineita ovat todennäköisesti levät.

Kotimaisen luonnonkalan käytössä suurin mahdollisuus sisältyy arvon lisäämiseen ja uudenlaisten tuotteiden jalostamiseen. Esimerkiksi vuonna 2013 Suomen silakkasaalis oli yli 122 miljoonaa kiloa, mutta arvo vain 34 miljoonaa euroa kalastajahinnalla. Pääosa silakkasaaliista hyödynnetään eläinten rehun raaka-aineena, vaikka sen arvo voisi olla moninkertainen.

Kasnäsiin suunnitteilla oleva Suomen ensimmäinen kalajauhotehdas loisi edellytykset silakkasaaliimme monipuoliselle ja uudenlaiselle hyödyntämiselle sekä uusien lisäarvotuotteiden jalostamiselle. Samalla olisi mahdollista valmistaa ns. Itämerirehua, joka perustuisi Itämeren kalaan. Tätä rehua käyttävä kalanviljely ei kasvattaisi ravinnemäärää, vaan kierrättäisi Itämeressä jo olevia ravinteita.

Luonto- ja kalastusmatkailussa on vielä paljon tilaa uusille palveluille. Oli kyseessä sitten perhokalastusreissu, suurhauenpyynti, koskenlaskukierros tai sukellus Suomenlahden hylylle, on matkailijalle tärkeää, että varusteet, majoitus ja ruoka ovat helposti saatavilla.

Parhaat biotalouden innovaatiot syntyvät yli sektorirajojen. Varsinais-Suomessa Sybimar Oy on yhdistänyt vesiviljelyn, biokaasun tuotannon ja kasvihuoneviljelyn. Tämä mahdollistaa eri toiminnoista syntyvien sivuvirtojen tehokkaan hyödyntämisen.

Tällaiset innovaatiot sopivat huonosti lainsäädännön ja hallinnon lokeroihin. Sääntelyllä aikaansaatuja pullonkauloja pitää purkaa ja taloudellisia ohjauskeinoja kehittää. Merkittävä parannus olisi saada yksi luukku luvitukselle Hollannin tapaan. Hallinto voi monin tavoin edesauttaa vesi- ja kalavarojen hyödyntämistä ruoaksi, ravinteiksi, energiaksi ja hyvinvointipalveluiksi. Jotta asiat etenevät, tarvitaan yhteistä näkemystä ja tahtoa.

Siniseen biotalouteen liittyvät mahdollisuudet ovat valtavat. Euroopan unioni on nostanut Sinisen kasvun strategiassaan merialueet tärkeiksi talouden moottoreiksi. Kasvun kärjiksi on tunnistettu vesiviljely, merien uusiutuva energia, meri-, rannikko- ja risteilymatkailu sekä sininen bioteknologia. Myös esimerkiksi FAO, Norja, Tanska ja Kanada ovat nostaneet sinisen kasvun korkealle poliittisella agendallaan.

Kysymys kuuluu: haluammeko olla mukana ja hyötyä tästä kehityskulusta?

Kirjoittaja Petteri Orpo (kok) on maa- ja metsätalousministeri.

Kirjoitus on julkaistu Talouselämä-lehden numerossa 3/2015. Grafiikka: Talouselömä