< Takaisin rahoitushakemistoon
Suomen Metsätieteellinen Seura
Suomen Metsätieteellinen Seura jakaa metsäntutkijoille tutkimusapurahoja, matka-apurahoja sekä apurahoja muuhun kansainväliseen toimintaan ja kieliopintoihin.
Rahoitusohjelman kuvaus
Seura hallinnoi viittä nimikkorahastoa ja Juhlarahastoa. Nimikkorahastojen tarkoitus on edistää metsätieteellistä tutkimusta. Apurahoja voivat hakea tohtorikoulutettavat, jotka suorittavat tutkintoa suomalaisessa yliopistossa ja tutkijatohtorit, jotka työskentelevät suomalaisessa tutkimusorganisaatiossa.
Juhlarahasto tukee metsäntutkimusta ja metsätiedettä hieman yleisemmin. Apurahahaku on avoinna kerran vuodessa. Se päättyy aina helmikuun 15. päivää seuraavana perjantaina ja avautuu 4-5 viikkoa aiemmin. Seuran hallinnoimien rahastojen pääoma oli vuoden 2022 lopussa yhteensä noin 3,7 miljoonaa euroa.
Määräraha
Vuonna 2024 tutkimus- ja matka-apurahoja myönnettiin yhteensä noin 81 000 euroa.
Yhteystiedot:
Toiminnanjohtaja Pekka Nygren, info@metsatiede.org .
Rahoituksen alueellisuus: Alueellinen, Kansallinen, Kansainvälinen
Rahoitustyyppi: Apuraha
Rahoituslähdetietokannan tietosisällöstä vastaavat organisaatiot itse. Tiedot tallennettu viimeksi 18.12.2024.