Metsäkadon ehkäisy ja metsittäminen osana ilmastoratkaisua

Blogi - Julkaistu 16.12.2020

Hiilineutraali Suomi 2035 -tavoitteen saavuttaminen vaatii fossiilisten päästöjen vähentämisen ohella myös maa- ja metsätalouden ja muun maankäytön päästöjen vähentämistä sekä hiilinielujen ja -varastojen ylläpitämistä ja vahvistamista. Hallitusohjelma linjaa tähän liittyen useita maankäyttösektoria koskevia ilmastotoimia, joita toteutetaan maa- ja metsätalousministeriön käynnistämässä laajassa Hiilestä kiinni -toimenpidekokonaisuudessa.

Maankäyttösektorilla päästöjä voidaan vähentää muun muassa ehkäisemällä metsäkatoa eli metsien raivaamista muuhun maankäyttöön. Hiilensidontaa voidaan puolestaan lisätä metsittämisellä eli metsien pinta-alaa kasvattamalla. Pellonraivauksen vähentämiseksi onkin jo suunnattu toimia, ja työn alla on myös muiden metsäkadon ehkäisemiseksi tarvittavien toimien kehittäminen. Uusi joutoalueiden metsittämistä koskeva tukijärjestelmä tulee voimaan vuoden 2021 alusta.

Metsäkadon ehkäiseminen tärkeää

Metsät kattavat Suomen pinta-alasta yli 70 prosenttia, ja Suomessa on siksi haastavaa estää metsien siirtymistä muuhun käyttöön. Kun maata tarvitaan rakentamiseen tai maatalouteen, muutos kohdistuu lähes väistämättä metsiin. Metsäpinta-alan on arvioitu vähentyneen vuoden 1990 jälkeen noin 437 000 hehtaaria, josta noin 60 prosenttia on raivattu rakentamiseen, teihin ja voimansiirtolinjoihin ja vajaat 30 prosenttia pelloiksi. Metsiä raivataan myös muun muassa kaivoksia ja maa-aineksen ottoa varten.

Vaikka metsien raivaus rakentamiseen onkin vähentynyt viime vuosina, suurten kaupunkien väestömäärä kasvaa edelleen ja samalla uudisrakentaminen. Myös laajenevat maatilat tarvitsevat lisäpeltoalaa. Kokonaispeltoala on Suomessa säilynyt viime vuosikymmenet varsin ennallaan, mutta kehitys vaihtelee eri puolella Suomea.

Vaikka vuotuinen metsäkatopinta-ala on Suomessa verrattain pieni, siitä aiheutuu yhteensä noin 3 milj. hiilidioksiditonnin verran kasvihuonekaasupäästöjä vuodessa. Määrä on suuruusluokaltaan noin viisi prosenttia Suomen vuotuisista kokonaispäästöistä. Metsäkadon aiheuttamista päästöistä viime vuosikymmeninä noin puolet on aiheutunut pellonraivauksesta, noin viidennes rakentamisesta ja toinen viidennes uusista turvetuotantoalueista.

Metsäkadon vähentämisen vaikutuksia ilmastoon on selvitetty viime vuosina erilaisissa hankkeissa, mutta kokonaisvaikutukset ja kustannustehokkuus tunnetaan silti vielä huonosti. Normi- tai taloudelliset ohjauskeinot saattavat olla tehokkaita, mutta ne voivat toisaalta myös ehkäistä ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta hyödyllisiä hankkeita. Maankäyttösektoria koskevan EU:n LULUCF-asetuksen mukaan metsäkadon päästöt vaikuttavat suoraan sektorin ilmastotavoitteen laskemiseen. Vuosina 2021-2030 metsäkadosta on arvioitu aiheutuvan Suomelle yhteensä 30 milj. hiilidioksiditonnin suuruinen päästö.

Keinoja metsäkadon ehkäisemiseen ja eri keinojen vaikutuksia selvitetään nyt laajasti osana maankäyttösektorin ilmastotoimenpidekokonaisuutta. Vuonna 2021 käynnistyvässä selvityksessä tarkastellaan taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristövaikutusten lisäksi myös erilaisten ohjauskeinojen oikeudenmukaisuutta. Selvityksessä arvioidaan myös erilaisten uusien aloitteiden, kuten joissakin Euroopan maissa yleistyneiden ”metsäkatovapaiden” tuotteiden, merkitystä suomalaisen tuotannon kannalta.

Joutoalueet tehokkaammin hiiltä sitomaan

Vaikka metsien osuus Suomen maapinta-alasta on jo nykyään suuri, löytyy myös Suomesta alueita, joiden metsittäminen olisi ilmastotavoitteiden näkökulmasta viisasta. Näitä ovat vaikkapa viljelyn ulkopuolelle jääneet peltolohkot ja turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat. Etenkin turvepohjaiset joutoalueet ovat kasvihuonekaasujen päästölähde, joten niiden metsittäminen vähentäisi huomattavasti päästöjä.

Viime kuukausina on valmisteltu uutta tukijärjestelmää, jonka tavoitteena on lisätä joutoalueiden metsittämistä Suomessa. Tukea voivat hakea yksityiset maanomistajat ja tukien haku avautuu maaliskuussa. Kyse ei ole pellonmetsitystuesta, eli aktiiviviljelyssä olevia peltoja ei ole tarkoitus metsittää. Myöskään luonnon monimuotoisuuden tai maiseman kannalta tärkeitä alueita ei pidä metsittää.

Metsitys ei ole Suomessa uusi asia. Suomessa metsitettiin peltoja etenkin 1960-luvun lopulta 1990-luvulle. Aiemmilta vuosikymmeniltä on kokemusta myös epäonnistuneista metsityksistä. Onkin tärkeää, että tunnistetaan kohteet, jotka kannattaa metsittää ja niille valitaan oikeat toimenpideketjut. Viljelyn ulkopuolelle jääneiden peltolohkojen metsittäminen vaatii enemmän suunnittelua, työtä ja kustannuksia kuin tavanomainen metsänuudistaminen. Metsitettyjen alueiden taimikonhoito on myös tärkeää, jotta taimikon perustamistyöt eivät valuisi hukkaan.

Tärkeä periaate on, että luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita alueita ei metsitetä. Toisaalta parhaimmillaan metsittämisellä voidaan myös edistää monimuotoisuutta. Kuusen viljely on johtanut etenkin eteläisessä Suomessa ”kuusettumiseen”, joten suosimalla metsittämisessä lehti- ja erikoispuita ja sekametsiä voitaisiin lisätä monimuotoisuutta. Sekametsät kestävät myös tauteja ja sääilmiöiden aiheuttamia rasituksia paremmin kuin yhden puulajin metsiköt.