Maa- ja metsätalousministeriö järjestää sidosryhmille kuulemisen saaristolain päivittämisestä

Uutinen - Julkaistu 8.5.2024

Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä valmistelee parhaillaan saaristolain saaristokuntaa koskevaa pykälää. Ministeriö järjestää kuulemisen kaikille nykyisille saaristokunnille ja –osakunnille sekä niille hyvinvointialueille, jotka saavat rahoitusta saaristoisuuden perusteella.

Saaristokunnan määrittelevä pykälä on lain keskeisimpiä säännöksiä. Määritelmä on pohjana kuntien peruspalveluiden valtionosuuksien laskennassa, sillä osa laskennallisista kustannuksista määräytyy saaristoisuuden perusteella. Myös hyvinvointialueet saavat rahoitusta saaristoisuuden perusteella. Saaristokuntapykälä on työryhmällä parhaillaan valmistelussa. Valmistelun aikataulu on yhteensovitettu valtiovarainministeriön valtionosuusjärjestelmän uudistuksen kanssa.

Maa- ja metsätalousministeriö järjestää kuulemisen saaristolain päivittämisestä ja saaristoisia kuntia koskevien pykälien valmistelusta. Kuuleminen järjestetään 17.5.2024 klo 9.00-10.30 webinaarina ja siihen on kutsuttu kaikki nykyiset saaristokunnat ja –osakunnat sekä Varsinais-Suomen, Etelä-Savon, Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet, jotka saavat rahoitusta saaristoisuuden perusteella. Lain päivittäminen tehdään osallistavasti, ja kuuleminen on osa tätä työtä.

Saaristokuntapykälä on luonnosvaiheessa, ja siitä syystä on tärkeä kuulla sidosryhmiä. Saaristokuntaa käsittelevän pykälän lisäksi työryhmän työpöydällä ovat tällä hetkellä saariston käsite ja alueidenkäytön suunnittelu –pykälät. Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran 23.5.2024.

Lisätietoja:

johtava asiantuntija Elina Auri
maa- ja metsätalousministeriö, ruokaosasto, maaseudun kehittämisyksikkö
puh. 02951 62041; sähköposti:etunimi.sukunimi@gov.fi

Pääministeri Orpon hallitusohjelmassa on kirjaus saaristolain päivittämisestä. Vuodesta 1981 voimassa ollut saaristolaki (494/1981) velvoittaa valtiota ja kuntia toimimaan saariston elinkeinojen, liikenneyhteyksien ja muun infrastruktuurin, palvelujen sekä ympäristön turvaamisen puolesta. Lainuudistustyön pohjana toimii maa- ja metsätalousministeriön johdolla vuosina 2022-2023 laadittu arvio saaristolain päivittämistarpeesta. 

Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä laatii hallituksen esityksen saaristolaiksi sihteeristön laatimien pykäläluonnosten pohjalta. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2027 alusta. Osana saaristolain valmistelua järjestetään pykäläluonnoksiin liittyviä kuulemistilaisuuksia (vuonna 2025) sekä lausuntokierros (vuonna 2026). Valmistelussa kuullaan saaristoasiain neuvottelukuntaa (SANK) ja sillä on mahdollisuus kommentoida pykäläluonnoksia työn edetessä. 

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 8.5.2024


Aihetunnisteet: maaseutu, saaristo