Luonnon palvelut

Luonnon palvelut ylläpitävät yhteiskuntaamme: luonto esimerkiksi säätelee ilmastoa, sitoo hiiltä, tasaa tulvia, muodostaa pohjavettä ja on myös tärkeä hyvinvoinnin ja virkistyksen lähde. Luonto tarvitsee monimuotoisuutta toimiakseen tuottavasti. Ekosysteemipalveluiden eli ekosysteemien toimintojen ja rakenteiden turvaaminen onkin kestävän biotalouden edellytys.

Luonnon palvelut tarjoavat mahdollisuuksia monenlaiseen liiketoimintaan. Niiden hyödyntämiseen pohjautuva yrittäjyys voi olla esimerkiksi hyvinvointi-, terveys-, kulttuuri- tai matkailuyrittäjyyttä. Kestävien ratkaisujen kehittäminen ja tuotteistaminen liiketoiminnaksi on keskeinen osa biotaloutta. Tällaiset ratkaisut voivat liittyä myös laajemmin ekosysteemipalveluiden tunnistamiseen ja turvaamiseen. Uutta liiketoimintaa luonnon palveluiden varaan voidaan rakentaa esimerkiksi rakentamisessa, hajautetussa energiantuotannossa sekä vesien- ja maisemanhoidossa (esimerkiksi vedenkierron, pienilmaston ja kasvillisuuden hyödyntäminen osana kestävää rakentamista ja yhdyskuntasuunnittelua).

Uutiset, Luonnon palvelut

Artikkelit, Luonnon palvelut

Ekosysteemipalveluiden ympärille mahtuisi uudenlaista liiketoimintaa

Luonnon palvelutCase
Kolme valkoista karitsaa ja uuhi metsässä.

Suomessa toimii lukuisia yrityksiä, jotka hyödyntävät järviruokoa, luonnonlaidunlihaa, kalastusnautintoja, luonnon terveysvaikutuksia…

Hiihtovaellukselle vai saunapolulle? Äksyt Ämmät houkuttelee keskieurooppalaisia rentojen ja jännien luontoelämysten äärelle

Luonnon palvelutCase

Pohjois-Karjalassa toimiva Äksyt Ämmät on onnistunut rakentamaan toimivia luontomatkailun konsepteja. Yritys tekee yhteistyötä…

Katso video: Aalto-yliopiston väki tutustui Luonnonvarakeskuksen virtuaalimetsään – ”Tällaisen puron keskellä istutaan”

Suomi kehittääVideo

Biomateriaaleja tutkitaan pääkaupunkiseudulla monessa yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa. Luonnonvarakeskuksen tutkijat kutsuivat Aalto-yliopiston väkeä Otaniemestä…

Maailman onnellisin kansa ja puhtain luonto – uudistunut Visitfinland.com esittelee Suomen parhaat matkailuvaltit

Luonnon palvelutCase

Kansainväliselle yleisölle suunnattu Visitfinland.com-matkailusivusto uudistui alkuvuodesta 2022. Uudistetulla sivustolla Suomi esitellään kestä…

Mesimarjat ja kuusenkerkät – Lignell & Piispanen valmistaa juomia metsästä lasiin

RuokaCase
Eri ikäisiä ihmisiä metsässä istumassa maassa ja kannolla nauttimassa laseista punaista juomaa. Kuvassa etualalla musta koira, jonka hihnaa pitelee vaalea nainen. .

Juhlavuottaan viettävä Lignell & Piispanen valmistaa alkoholijuomia Kuopiossa jo 170 vuoden kokemuksella. Suomen luonnon parhaista&…

Saarenmaan lokikirja: Oodi omavaraisuudelle

Suomi kehittääBlogi

Kesän kynnyksellä minulla oli ilo vierailla sekä Ahvenanmaalla että Kainuussa. Väkimäärällä…

Hevosala työllistää tuhansia suomalaisia – Islannista ja Ranskasta mallia kasvulle?

Luonnon palvelutCase
Ruskea suomenhevonen lumisessa tarhassa.

Ratsastus ja raviurheilu ovat perinteinen osa hevosalaa, ja ideoita kasvuun voi löytyä etenkin hevosmatkailusta.…

Tutkimus tuuppaa kohti ilmastokestävää maa- ja metsätaloutta

Puu ja metsäBlogi

Tavoite vähentää niin maataloussektorilta kuin maankäyttösektoriltakin laskettavia, maa- ja metsätaloudesta ja…

Ei tuloksia.