Luonnon päivä luomutiloilla -tapahtuma kutsuu yleisön kylään Suomen luonnon päivänä 31.8.2024

Uutinen - Julkaistu 26.8.2024

Elokuun viimeisenä lauantaina nostetaan Suomen lippu salkoon ja tutustutaan luomuruuan tuotantoon luomutiloilla kymmenessä maakunnassa. Luomuviljelyn lähtökohtana on tuottaa ruokaa sopusoinnussa luonnon kanssa niin, että tuotannosta ei aiheudu haittaa maaperälle, vesistöille ja muulle luonnolle.

Mukana tapahtumassa on monenlaisia tiloja. Suomalaisen luomun pioneerimaakunnassa Etelä-Savossa pääset tutustumaan esimerkiksi luomuvihannesten tuotantoon, Uudellamaalla luomuviljoihin ja niiden tuotantoon ja Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa, Kymenlaaksossa sekä Pirkanmaalla luomumarjojen tuotantoon. Mukana on tietysti monta eläintilaa, joissa pääsee tutustumaan laiduntaviin eläimiin, ja tänä vuonna etenkin luomulammastiloja löytyy lähes jokaisesta mukana olevasta maakunnasta.

Tilavierailulla tuet luonnon monimuotoisuuden puolesta tehtävää työtä

Kuluttajatutkimuksen mukaan 68 % suomalaisista pitää vähintään melko tärkeänä, että ruuantuotanto ylläpitää luonnon monimuotoisuutta. Luomutuotannon käytännöt, kuten ravinteiden kierrätys, typpeä sitovien kasvien viljely sekä viljeltävien kasvien vuorottelu pitävät huolta siitä, että maan rakenne pysyy hyvänä, pieneliöstö voi hyvin ja muheva maa estää ravinteiden huuhtoutumisen vesistöihin. Luomutilojen laiduntavat eläimet tarjoavat tuottamansa lannan ansiosta ravintoa ja suojaa monille hyönteisille ja kuoriaisille, joita pikkulinnut puolestaan käyttävät ravintonaan.

Luomutuotannon tärkein ja selkein ympäristövaikutus onkin luonnon monimuotoisuuden ylläpito. Tee tilavierailu ja pääset tutustumaan luonnon monimuotoisuuden puolesta tehtävään työhön ja sen tekijöihin, sekä ostamaan luomuruokaa suoraan tuottajilta!

Luonnon päivä luomutiloilla -tapahtuma on koonnut kuluttajat ja luomutuottajat yhteen juhlimaan Suomen arvokasta luontoa yli kymmenen vuoden ajan. Ensimmäisessä tapahtumassa, vuonna 2013, oli mukana viisi luomutilaa, mutta nyt ovensa kuluttajille avaa yli 20 luomutilaa kaikkiaan kymmenessä maakunnassa.

Tutustu Luonnon päivä luomutiloilla -tapahtumaan osallistuviin tiloihin

Luonnon päivä luomutiloilla -tapahtumaa koordinoivat maa- ja metsätalousministeriö, Pro Luomu, Luomuliitto, MTK, SLC ja Biodynaaminen yhdistys.

Lisätietoja: 

Maa- ja metsätalousministeriö: Annika Öhberg, annika.ohberg(a)gov.fi, p. 029 516 2043

Luomuliitto: Jaana Elo,  jaana.elo(a)luomuliitto.fi, p. 044 222 0879

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 26.8.2024


Aihetunnisteet: luomu, maatalous, ruoka