Kansallinen biotalouspaneeli 2016 – 2019

Arkistosivu, 30.4.2019 toimikautensa päättäneen biotalouspaneelin aineistot.

Työ- ja elinkeinoministeriön asettama biotalouspaneeli edistää biotalousstrategian toteutusta ja lisää hallinnon, tutkimuksen, elinkeinojen ja kansalaisjärjestöjen vuorovaikutusta sekä harjoittaa vuoropuhelua samaan päämäärään tähtäävien ohjelmien ja EU:n biotalouspaneelin kanssa.

Hallituksen_karkihankeBiotalouspaneelin puheenjohtajina toimivat asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja elinkeinoministeri Mika Lintilä. Paneelin toimikausi kestää 30.4.2019 saakka.

Kansallinen biotalouspaneeli toimii neuvoa-antavana elimenä hallituksen kärkihankkeen ja Suomen biotalousstrategian toteutuksessa. Paneelin jäsenet tuovat pohdintaan omat näkemyksensä ja pitävät eri ryhmät informoituina biotalouspaneelin keskusteluista ja ministeriöiden suunnittelemista.

Paneeli koostuu ministeriöiden, hallinnon toimijoiden, teollisuusliittojen, elinkeinojen työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen, tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden sekä kansalaisjärjestöjen edustajista.

Kansallisen biotalouspaneelin puheenjohtajat Mika Lintilä ja Kimmo Tiilikainen.
Kuva: työ- ja elinkeinoministeriön viestintä

Aineistot

Biotalouspaneelin jäsenet ja varajäsenet (02/2018)


Kokoukset

24.10.2018

Kokouksen pöytäkirja: Kansallisen biotalouspaneelin kokous 5 (2/2018)


29.1.2018 


3.5.2017 Kokouskutsu

1. Kokouksen avaus, ministeri Mika Lintilä
2. Biotalouden ja puhtaiden ratkaisujen kärkihankkeiden saavutukset, ministeri Kimmo Tiilikainen
3. Paneelin jäsenten ja alaryhmien ajankohtaisia

4. Muut asiat

  • Suomen ja muiden maiden strategiat ja EU:n biotalousstrategian päivityksen tilanne, Liisa Saarenmaa

4.10.2016 Kokouskutsu

Uutinen 6.10.2016

1. Kokouksen avaus, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen
2. Ministerien ajankohtaiset nostot
3. Ajankohtaista kärkihankkeiden toteutuksesta

4. Alaryhmien raportit

5. Biotalouden Team Finland -kasvuohjelmat (Huhta-Koivisto)
6. Biotalouspaneelin jäsenten tiedotusasiat (paneelin jäsenet)
7. Keskustelua (paneelin jäsenet)
8. Kokouksen päättäminen (Rehn, Tiilikainen)


19.1.2016 Biotalouspaneelin 1. kokous pidetttin ti 19.1.2016 työ- ja elinkeinoministeriössä.
Ks. tiedote.
Jussi Manninen, TEM: Puu liikkeelle ja uusia tuotteita metsästä -kärkihanke (pdf)
Riku Huttunen, TEM: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti (pdf)
Mari Pantsar, Sitra: Biotalous osana kiertotalouden tiekarttaa (pdf)
Jussi Manninen, TEM: EU:n biotalousstrategia ja biotalouspaneeli (pdf)


Työpajat

24.8.2018 Kansallisen biotalouspaneelin viestijöiden työpaja: Biotalousviestinnän toteutus tulevina vuosina

21.8.2018 Kansallisen biotalouspaneelin työpaja: Biotalousviestinnän linjat tuleville vuosille

1.2.2018 Kansallisen biotalouspaneelin työpaja


Linkit

Suomen biotalousstrategia julkistettiin toukokuussa 2014. Strategian tavoitteena on luoda uutta talouskasvua ja työpaikkoja biotalouden liiketoiminnan kasvulla sekä korkean arvonlisän tuotteilla ja palveluilla, turvaten samalla luonnon ekosysteemien toimintaedellytykset.

Hallitusohjelman kärkihankkeiden toteutus, biotalous ja puhtaat ratkaisut
Biotalous ja puhtaat ratkaisut ovat Sipilän hallituksen yksi strateginen painopistealue. Tavoitteena on tehdä Suomesta biotalouden, kiertotalouden ja puhtaiden ratkaisujen edelläkävijä vuoteen 2025 mennessä. Kestävillä ratkaisuilla halutaan vauhdittaa vientiä ja työllisyyttä sekä lisätä omavaraisuutta.


Uutiset, blogit  ja artikkelit

Biotalouspaneelia koskevat uutiset, blogit ja artikkelit Biotalous.fi:ssä