Hunaja on mehiläisten pölytystyön makea sivubisnes
Case - Julkaistu 9.12.2016
Suomalaisessa hunajassa yhdistyvät luonnon kasvien maku, kesän aurinkoiset päivät ja tarhamehiläisten aherrus. Makea herkku on kuitenkin vain sivutuote vielä tärkeämmälle tuotteelle eli mehiläisten tekemällä pölytystyölle.
Hunajan suosio makeuttajana on viimeisten kahden vuoden aikana kasvanut selvästi. Tähän on monta syytä: mehiläisistä puhutaan paljon, hunaja koetaan terveelliseksi makeuttajaksi, hunajaa suositellaan yskän hoitoon ja kotimainen hunaja on mainio esimerkki lähiruokatuotteesta, jonka alkuperän voi selvittää.
Myös mehiläistarhauksen suosio on kasvanut. Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry:n jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti vuoden 2010 jälkeen, ja tällä hetkellä liittoon kuuluu noin 2 500 henkilöä. Merkittävän ansion mehiläistalous tuo kuitenkin arviolta vain noin sadalle.
Mehiläispesiä on Suomessa noin 50 000, ja keskimäärin yhdestä pesästä saadaan noin 40 kiloa hunajaa. Vuosina 2015 ja 2016 on kuitenkin jääty selvästi keskisatoa pienempiin lukemiin.
Mehiläistalous parantaa luonnon monimuotoisuutta
Mehiläistalouden roolia osana kotimaista biotaloutta kannattaa kasvattaa jo siksikin, että hunajantuotannon tukeminen on erittäin edullinen ja helppo tapa parantaa luonnon monimuotoisuutta.
Vaikka hunaja on suomalaisten mehiläistarhaajien päätuote, etenee pölytyspalvelun kaupallistaminen hyvää vauhtia. Onnistunut mehiläispölytys kasvattaa monien kasvien satoa ja parantaa sadon laatua. Mehiläiset tuovat etuja esimerkiksi vadelma-, mansikka-, omena-, rypsi-, pensasmustikka- ja härkäpapuviljelmille.
Pölytyspalveluun voidaan yhdistää myös tautien biologista torjuntaa: esimerkiksi mansikkaviljelmillä mehiläiset voivat viedä mukanaan kukkiin harmaahomeen torjunta-ainetta.
Tietysti mehiläisten pölytys on tärkeää silloinkin, kun tarhaaja ei myy varsinaista pölytyspalvelua. Mehiläiset ovat vapaita lentelijöitä, jotka vaikuttavat kasveihin laajalla säteellä mehiläistarhan lähellä. Näin mehiläiset parantavat myös luonnonkasvien satoa.
Kiinnostus lajihunajiin kasvaa
Tyypillinen suomalainen hunaja on sekakukkahunajaa, johon mehiläiset ovat keränneet meden erilaisista kasveista, kuten vadelmasta, rypsistä ja horsmasta. Moni tarhaaja on kiinnostunut tuottamaan myös lajihunajia. Tällöin hunajan kasvialkuperä on pääosin tietystä kasvista, joka tuo hunajaan omanlaisensa maun, tuoksun ja rakenteen.
Esimerkiksi tattarihunaja on tummaa ja maultaan maltaista, kun taas horsmahunaja on kuulasta ja erityisen makeaa.
Erilaiset hunajat toimivat kotikeittiössä eri tarkoituksiin, ja myös niiden bioaktiivisuudessa on eroja. Esimerkiksi kanervahunaja voisi olla tulevaisuuden kotimainen todellinen terveyshunaja.
Mehiläispesistä saadaan hunajan ja pölytyksen lisäksi myös muita tuotteita. Siitepöly toimii lisäravinteena, propolis taas esimerkiksi haavojen tai suun hoitoon. Maitohappokäynyt siitepöly on pergaa, jolla uskotaan olevan paljon terveyttä edistäviä vaikutuksia. Mehiläisvaha on monille tuttua esimerkiksi kosmetiikan tai nahanhoitotuotteiden osana.
Artikkelin on kirjoittanut Mari Koistinen Suomen Mehiläishoitajain Liitosta.
Yhteydenotot: puhelin 050 382 2428, email mari.koistinen(at)hunaja.net
Lisätietoja: Suomen mehiläishoitajain liitto
Artikkelin pääkuva: Anna Autio
Artikkeli julkaistu 9.12.2016