EU:n tuore asetus mullistaa pakkaamisen – mitä se tarkoittaa metsä- ja elintarviketeollisuudelle?

Case - Julkaistu 4.2.2025

EU:n jäsenmaat ovat päässeet sopuun pakkaus- ja pakkausjäteasetuksesta (PPWR). Tavoitteena on vähentää pakkausjätettä sekä tehostaa uudelleenkäyttöä ja kierrätystä. Mittavan kokonaisuuden toimeenpano on jo alkanut. Metsä- ja elintarviketeollisuuden edustajat toivovat selkeitä kriteereitä mahdollisimman pian ja korostavat yhteistyön merkitystä, jotta uusiin vaatimuksiin voidaan vastata tehokkaasti ja kilpailukykyisesti.

Euroopan unionin pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen avulla vähennetään pakkausten aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Tavoitevuonna 2040 jätettä pitäisi syntyä 15 % vähemmän kuin vertailuvuonna 2018. Pakkaukset pitää suunnitella mahdollisimman pieniksi ja kevyiksi ja niiden uudelleenkäyttöä ja kierrätystä tehostetaan. Kaikkien markkinoilla olevien pakkausten pitää olla kierrätettäviä viimeistään 2030 ja kierrätyksen pitää todennetusti toimia viimeistään 2035.

Kuluttajille tuleva muutos näkyy muun muassa selkeämpinä pakkausmerkintöinä ja uudelleenkäytettävien tai muovittomien ruokapakkausten käyttönä pikaruokaloissa. Pakkaus ei myöskään saa vääristää mielikuvaa tuotteen sisällön määrästä; esimerkiksi suurentavat kaksoisseinämät tai lisäpohjat on kielletty.

Entä mitä muutos tarkoittaa Suomen biotaloudessa toimiville yrityksille? Aihetta avaavat Metsäteollisuus ry:n kiertotalous- ja ympäristöpäällikkö Aaron Vuola ja Elintarviketeollisuusliitto ry:n vastuullisuusjohtaja Satumaija Levón.

Mitä keskeisiä muutoksia pakkausasetus tuo toimialallenne ja asiakkaillenne?

Aaron Vuola: Pakkaus- ja pakkausjäteasetus on pitkien neuvottelujen lopputulos. Sen vaikutuksia on vielä vaikea arvioida kokonaisuudessaan. Varmaa on kuitenkin, että ainakin metsäteollisuudelle ja sen materiaaleille vaikutukset ovat lopullisessa versiossa vähemmän negatiiviset kuin komission alkuperäisessä ehdotuksessa. Kierrätys ja uusiutuvat raaka-aineet ovat nyt paremmassa suhteessa aiemmin ylikorostuneeseen uudelleenkäyttöön.

Suomen ja koko EU:n isoin yksittäinen haaste tulee ehdottomasti olemaan pakkausjätteen kokonaismäärän kääntäminen tavoiteltuun laskuun nykyisen mallisessa yhteiskunnassa. Meillä on vain 5 vuotta aikaa tehdä kaikista pakkauksista kierrätettäviä ja 10 vuotta aikaa saada niiden kierrätys toimimaan.

Komission antamat kriteerit määrittelevät, millaiset pakkaukset ovat sallittuja markkinoilla.  Vaikka kuitupohjaiset pakkaukset ovat onneksi jo valmiiksi erittäin hyvin kierrätettäviä ja kierrätettyjä, muutoksia tarvitaan pakkaussuunnittelussa ja materiaalivalinnoissa myös meidän yrityksissämme. On kuitenkin hyvä muistaa, että pakkauksen ensisijainen tehtävä on suojata tuotetta ja esimerkiksi vähentää ruokahävikkiä. Liikaa ei voi tärkeistä ominaisuuksista tinkiä, ettei mennä ympäristönäkökulmasta väärään suuntaan. Eri ominaisuuksien välillä tasapainoilu tuleekin jatkossa haastamaan toimijoita.

Myös vaatimukset uudelleenkäytettävistä pakkauksista tuovat muutoksia. Neuvotteluissa uudelleenkäyttövaatimuksiin saatiin kuitenkin aimo annos realismia ja hyvin perusteltuja poikkeuksia. Suurimmat muutokset tulevat kuljetuspakkauksiin. Kaikki jäsenvaltion sisäiset ja saman toimijan väliset kuljetukset unionin sisällä pitää toteuttaa uudelleenkäytettävillä ratkaisuilla. Pahvilaatikot ja asiakkaan tilaamien mittojen mukaan tehdyt kuljetuspakkaukset on kuitenkin rajattu uudelleenkäytön ulkopuolelle.

Satumaija Levón: Elintarviketeollisuus on merkittävä pakkausten käyttäjä. Ilman pakkausta tuotteiden myyminen ja oleellisen tuotetiedon, kuten ainesosien ja ravintoarvojen, kertominen kuluttajalle olisi lähes mahdotonta. Elintarvikepakkauksen tärkein tehtävä on suojata tuotetta.

Asetuksen tuomat muutokset tulevat koskemaan jokaista elintarvikealan yritystä, sillä kyse on kokonaisvaltaisesta muutoksesta kaikkeen pakkaamiseen ja pakkauksiin. Yksittäisen yrityksen näkökulmasta muutosten hahmottaminen on edelleen haastavaa, sillä valtava kokonaisuus tarkentuu vielä kymmenillä myöhemmin annettaville täytäntöönpanosäädöksillä ja delegoiduilla säädöksillä sekä muilla ohjeilla.

Erityisen haastavana elintarviketeollisuus on pitänyt juomapakkausten uudelleenkäyttötavoitteita, joiden mukaan 10 % juomista tulee myydä uudelleenkäytettävissä pakkauksissa vuonna 2030. On tärkeää, että maitopohjaiset ja muut herkästi pilaantuvat juomat saatiin rajattua vaatimusten ulkopuolelle. Olemme kuitenkin äärettömän pettyneitä siihen, että meidän maailman parasta juomapakkausten pantti- ja palautusjärjestelmäämme ei tunnistettu tasavertaisena vaihtoehtona uudelleenkäytölle. Juomia valmistavat yritykset joutuvat investoimaan satoja miljoonia uusiin tuotantolaitteisiin, mikäli tähän vaatimukseen ei saada toimeenpanovaiheessa poikkeusta.

Toinen merkittävä muutos elintarvikealan yritysten näkökulmasta tulee olemaan kaikkia pakkauksia koskeva kierrätettävyyden vaatimus. Monet elintarvikepakkauksien materiaalit soveltuvat kierrätykseen jo tänä päivänä. Todennäköisesti kriteerit tulevat kuitenkin vaatimaan muutoksia käytössä oleviin pakkausratkaisuihin ja edellyttämään yrityksiltä panostuksia pakkaussuunnitteluun. Moni keskeinen asia on vielä avoinna. Kierrätettävyyden kriteerit odottavat standardiorganisaatioiden työtä ja komission delegoituja säädöksiä.

Mitä uusia liiketoimintamahdollisuuksia muutoksesta tarjoutuu?

Aaron Vuola:

Tämä on itse asiassa erittäin mielenkiintoinen kysymys, sillä nyt kun katsoo lopullista asetusta, niin voisi sanoa, että suurimmat huolet ja eniten edunvalvonnan kohteina olleet vaatimukset ovat prosessin aikana muuttuneet osittain jopa mahdollisuuksiksi kuitupohjaisten pakkausten arvoketjulle. Kierrätettävyys- ja kierrätysvaatimuksissa olemme lähtökohtaisesti jo pitkällä verrattuna muihin materiaaleihin, kuten muoviin.

Asetuksessa on vaatimuksia kierrätetyn muovin käytöstä muovipakkauksissa, elintarvikekontaktissa olevat pakkaukset mukaan lukien. Komissio aikoo tarkastella biopohjaisen muovin käyttöä kierrätetyn muovin rinnalla, mikä parhaimmassa tapauksessa tuo lisää ja uutta liiketoimintaa.

Asetuksen dramaattisimmat keinot ovat suoria kieltoja tietyille kertakäyttöisille muovipakkauksille. Esimerkkeinä voi mainita hedelmien ja vihannesten pakkaukset, juomien ryhmäpakkaukset (”6-pack” ja kuristemuovikalvot) ja jopa erittäin kevyet muovipussit. Ainakin osaa näistä voidaan jatkossa korvata kuitupohjaisilla ratkaisuilla. Toivottavaa on, että kokonaan muovittomia juoma- ja ruokapakkauksia saadaan markkinoille korvaamaan muovisia kertakäyttöpakkauksia.

Liiketoimintamahdollisuuksia piilee hieman yllättäen myös erilaisissa uudelleenkäyttövaatimusten poikkeuksissa, joista ehkä keskeisin on, että pahvilaatikoita voi jatkossakin käyttää verkkokaupassa ja muissa kuljetuspakkauksissa.

Yksi hieman erilainen esimerkki liittyy asetuksen rajoitukseen huolta-aiheuttavien aineiden käytöstä, kuten PFAS-yhdisteiden käytöstä. Niitä ei käytetä Suomessa, kun valmistetaan ensikuidusta korkealaatuisia, turvallisia ja hygieenisiä pakkausmateriaaleja elintarvikekäyttöön.

Satumaija Levón:

Elintarvikeala on pakkausten osalta lopulta hyvin riippuvainen siitä, minkälaisia ratkaisuja pakkausteollisuus tuottaa, joten asetuksen tuomat uudet liiketoimintamahdollisuudet alallemme ovat varsin rajalliset.

Kuluttajilta kerättävästä muovista tällä hetkellä vain pantillisten PET-pullojen suljettu keräysjärjestelmä täyttää elintarvikekontaktimuoveja koskevat vaatimukset. Muu kierrätysmuovi tuskin täyttää vaatimuksia lähivuosina, ellei sitä kierrätetä kemiallisesti.

Yksi mahdollisuus, josta suomalainen ruoka-ala voisi saada kilpailuetua, liittyykin vaatimukseen käyttää kierrätysmateriaalia muovipakkauksissa 2030 lähtien. Suomessa on tehty vuosikymmeniä erinomaista tutkimus- ja kehitystyötä vastuullisten biopohjaisten pakkausratkaisujen kehittämiseen, ja EU-komissio harkitsee, että biopohjaiset muovit voisivat täyttää kierrätysmateriaalitavoitteet. Se olisi erittäin tervetullut jousto.

Mikä tuottaa eniten tuskaa siirtymävaiheessa?

Aaron Vuola:

Tähän ehkä rehellisin vastaus on epävarmuus; etenkin tulkinnoista, aikatauluista ja komission työskentelystä. Asetuksessa on lukuisia alempiasteisia asetuksia ja ohjeistuksia, joilla määritellään keskeisiä tulkintoja ja kriteereitä. Näiden aikataulut ja määräajat ovat kuitenkin suht pitkällä tulevaisuudessa, mikä jättää – komissiolle ominaiseen tapaan – toimijoille hyvin lyhyen ajan sopeutua muutoksiin.

Osa vaatimuksista tulee aiheuttamaan isojakin järjestelmä- ja prosessimuutoksia, joten olisi ensisijaisen tärkeää, että vaatimukset olisivat kristallinkirkkaita ja mahdollisimman nopeasti selvillä. Esimerkkinä on asetus ns. DfR -kriteereistä (design for recycling), joilla määritellään kierrätettävä pakkaus. Sen pitäisi valmistua 2028 alkuun mennessä, kun itse vaatimus tulee voimaan jo 2030. Samoin komission ohjeistus 2030 alkaen kielletyistä pakkauksista valmistunee vasta kaksi vuotta asetuksen voimaantulon jälkeen. Vastaavanlaisia esimerkkejä on koko asetus täynnä, mikä aiheuttaa päänvaivaa toimijoille, jotka haluavat olla vaatimustenmukaisia. Myös tulkinnat poikkeaman mahdollisuuksista vaihtelevat riippuen siitä keneltä kysytään.

Satumaija Levón:

Kokonaisuutta tarkastellessa olen Aaronin kanssa tismalleen samaa mieltä. Asetus on itsessään yli 120 sivua täynnä lukuisia yksityiskohtia. Tämän lisäksi kymmenet myöhemmin annettavat täytäntöönpanosäädökset, delegoidut säädökset ja ohjeet lisäävät epävarmuutta ja tekevät kokonaisuuden hahmottamisesta haastavaa. Lisäksi siirtymäajat ovat monien vaatimusten osalta erittäin tiukkoja ja niihin vastaaminen saattaa edellyttää yrityksiltä merkittäviä investointeja. Näiden valmistelu pitäisi aloittaa jo nyt, mutta sitä varten tulkintojen on oltava selkeät ja yhteneväiset kaikissa jäsenmaissa. Parhaillaan EU-tasolla keskustellaan myös sääntelyn yksinkertaistamisesta ja tarpeettoman hallinnollisen taakan purkamisesta. Komissiolta odotetaan tästä tarkempia linjauksia lähiviikkoina. Tämä lisää edelleen yritysten epävarmuutta.

Ehdottomasti eniten tuskaa kuitenkin tuottaa ajatus siitä, että Suomen erinomaisesti toimivan pantti- ja palautusjärjestelmän rinnalle jouduttaisiin rakentamaan uusi uudelleenkäytettävien juomapakkausten järjestelmä. Asetus kohtelee erittäin epäoikeudenmukaisesti juomia valmistavia yrityksiä, jotka ovat jo vuosia investoineet tehokkaaseen kierrätysjärjestelmään. Muutoksessa ei ole mitään järkeä ja toivon, että asetuksen tarjoamien joustomahdollisuuksien hyödyntämiseksi tehdään Suomessa kaikki tarvittava.

Mitä haluaisitte kysyä toisiltanne?

Aaron Vuola:

Voisin kysyä Satumaijalta, että miten elintarviketeollisuuden yritykset ovat alkaneet valmistautua asetukseen? Käydäänkö yrityksissä keskusteluja esimerkiksi tulevaisuuden materiaalivalinnoista ja pakkausratkaisuista uutta asetusta silmällä pitäen? Uskotko, että päätöksiä tehdään nopeammin kuin asetus edellyttää vai katsotaanko rauhassa, miten tulkinnat ja markkinat kehittyvät? Suomalaiset yritykset ovat tunnetusti halunneet aina olla etukenossa implementoimassa EU-säädöksiä. Riittääkö virtaa ja resursseja myös tällä kertaa olla pioneereja?

Satumaija Levón:

Uusia pakkausratkaisuja mietitään jatkuvasti osana tutkimus- ja kehittämistoimintaa ja valmistautuminen on monissa alan yrityksissä jo käynnistetty. Asetuksen valmistelua on seurattu tiiviisti ja lopullista asetustekstiä käyty läpi tarkalla kammalla. Keskeistä on sujuva yhteistyö elintarvike- ja pakkausalan toimijoiden kesken. Haasteen valmistautumiseen luo kuitenkin lukuisat avoimet kysymykset ja epävarmuudet, joita myöhemmin annettavaan alempiasteiseen sääntelyyn liittyy.

Suomalaisten yritysten innokkuuden osalta uskaltaisin väittää, että valmiutta ja tahtotilaa löytyy sellaisten uusien pakkausratkaisujen käyttöönottoon, joissa ympäristövaikutukset vähenevät kustannustehokkaasti.

Aaronilta kysyisin näkemystä siitä, miten metsäteollisuuden yritykset voivat auttaa elintarviketeollisuutta ja muita toimialoja saavuttamaan asetuksen vaatimukset? Minkälaista yhteistyötä Suomessa tulisi mielestäsi tehdä, jotta asetuksen haasteet käännettäisiin voitoksi?

Aaron Vuola:

Tiivis yhteistyö on erittäin tärkeää jo nyt, mutta uskoisin, että jatkossa yhteistyö pakkaussuunnittelussa ja -ratkaisuissa tulee olemaan entistä enemmän keskiössä. Elintarviketeollisuus on merkittävä pakkausten käyttäjä ja siten metsäteollisuuden ja pakkausteollisuuden tärkeä asiakas. Metsäteollisuuden yritykset ja järjestöt ovat tiiviisti mukana seuraamassa ja vaikuttamassa uuden asetuksen kriteereihin ja vaatimuksiin, kuten kierrätettävyyteen. Näin ollen kuitupohjaisten pakkausmateriaalien valmistajat voivat jakaa tietoa ja tarjota asetuksen vaatimukset täyttäviä ratkaisuja eri pakkaussovellutuksiin.

Viime vuosina onkin nähty siirtymää helposti kierrätettäviin kuitupakkauksiin ja kokonaan uusiin sovellutuksiin, mikä on merkki jo nyt tapahtuvasta tiiviistä yhteistyöstä. Suomalaisella kuitupohjaisia pakkausmateriaaleja valmistavalla teollisuudella on se merkittävä etu, että etenkin elintarvikepakkaukset valmistetaan pääsääntöisesti ensikuidusta. Se takaa hyvän tuoteturvallisuuden ja korkean laadun.

Metsäteollisuus on myös vahvasti mukana tutkimusyhteistyössä, jossa kehitetään esimerkiksi uusia barrier-ratkaisuja ja pelkästään sellusta valmistettuja muovittomia pakkauksia. Niitä voidaan käyttää enenevissä määrin eri elintarviketeollisuuden sovelluksissa. Uskallan myös luvata, että metsä- ja kuitupakkausteollisuuden toimijat haluavat olla mukana miettimässä, miten esimerkiksi asetuksen kieltämiä, elintarviketeollisuudessa käytettäviä muovipakkauksia voidaan korvata kuitupakkauksilla.