Biotalouden innovaatioita jäljittämässä – tarkastelussa Green Care

Blogi - Julkaistu 17.12.2015

17.12.2015

Yksi biotalouden nousevista toimialoista on luontoon perustuvat matkailu- ja hyvinvointipalvelut, ns. Green Care. Uutta liiketoimintaa synnyttäville innovaatioille olisi nyt tarvetta, mutta miten suunnata tukitoimet uusien toimintamallien kehittymisen tueksi?  Tätä pohditaan seuraavassa luontoavusteisen toiminnan parissa kerättyjä kokemusten pohjalta.

Kahdenlaisia tekijöitä

Innovaatiot ovat varsin konstikkaita ilmiöitä. Muun muassa siksi, että uuden asian tunnistaminen ”innovaatioksi” on mahdollista vasta jälkeenpäin. Siinä vaiheessa, kun asiasta voi jokainen jo lukea Kauppalehden sivuilta tai kuulla tv-uutisten illan päälähetyksessä.

Varhaisen vaiheen innovaatiot näyttäytyvät aivan toisessa valossa. Ne voivat olla pienen piirin puuhastelua, tai jonkun poikkeavan yksilön epämääräistä rönsyilyä.  Useinkin toimintaa, johon vallitsevat järjestelmät ja ohjeistukset eivät ohjaa.

Innovaatioiden tukemisessa onkin hyvä nähdä kaksi erilaista toimijajoukkoa; vakiintuneen vaiheen toimijat, jotka ovat jo saaneet asialleen yleistä tunnustusta sekä varhaisen vaiheet tekijät, jotka ovat vasta hakemassa ongelmaan mahdollisia ratkaisuja.

Green Care –toimialalla vakiintuneita toimintatapoja edustaa mm. ratsastusterapian toimijat.  Näiden osalta haasteena on muun muassa tehokkuuden lisääminen ja palvelun lisäarvojen osoittaminen tuotteistamisen keinoin.  Tutkimus voi tukea toimialan kehitystä mm. vaikuttavuustietoa tuottamalla.

Varhaisen vaiheen toimijat ts. edelläkävijät ovat kokonaan toisessa asemassa. He ovat yksilöitä, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet kohtaaman vallitsevan toimintatavan puutteet. Kokemuksen myötä heille on syntynyt omakohtainen tahtotila ongelman ratkaisemiseen. Parhaimmillaan näiden uudelleenajattelijoiden  tukena on luotettava lähipiiri, jonka kanssa voi työstää asiaa vuorovaikutteisesti eteenpäin.

Vähitellen varhaisten vaiheen iduista kasvaa tunnistettuja menetelmiä, tuotteita ja palveluita. Ensi alkuun nämä ovat pienen piirin tuntemia erityistuotteita. Hyvien kokemusten myötä alan tekijöiden sekä asiakkaiden määrä kasvaa. Aikaa myöten aletaan lähestyä vallitsevien toimintamallien asemaa, jolloin yhteiskunnan rakenteet alkavat jo itsessään tuottaa ja ylläpitää tätä osaamista. Vastavirrasta on päästy valtavirtausten puolelle.

Monta reittiä eteenpäin

Toinen keskeinen havainto koskee laajan ja monipuolisen toimijajoukon tarpeellisuutta. Useinkin yritysten nähdään kulkevan innovaatioiden kehittämisen ja käyttöönoton kärkenä. Luontoavusteisen toiminnan parissa on kuitenkin nähty keskeisen tärkeänä ottaa yritysten ohella mukaan myös julkisten palveluiden ja järjestöjen toimijat.

Aiempien kehityskulkujen tarkastelu tukee tätä näkemystä. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on ollut luontoavusteisista toimialoista se, joka kaikkein vahvimmin perustuu yksityiseen yrittäjyyteen. Ratsastusterapiaakin toteuttavat  yksityiset ammatinharjoittajat, mutta toimialan kasvun taustalla on ollut selkeästi julkinen toimijan, KELA:n, tarjoama rahoitus vaikeavammaisten kuntoutukseen. Sen sijaan seikkailukasvatuksen ja puutarhaterapian leviäminen on perustunut vahvasti julkisen puolen ja järjestöjen toimintaan. Nämä ovat pystyneet tarjoamaan kehittämistyölle tarpeellista jatkuvuutta ja turvattua tekemistä.

Innovaatioiden tukemisen keinot

Innovaatioita tukevilta rahoittajilta toivoisi paitsi uskallusta laskeutua kokeiluvaiheen toiminnan pariin myös tukitoimien pitkäjänteisyyttä. Toisaalta on ehkä niinkin, että hankerahoituksen toimintatapoihin sisältyy itsessään hakeutuminen yhteiskunnassa vallitsevien kehittämisteemojen pariin. Näin siksi, että rahoituspäätökset edellyttävät tavallisesti laajaa yksimielisyyttä rahoitettavista kohteista.

Toimijoille, jotka ovat ensimmäisinä tarttuneet luonto- ja eläinavusteisuuden mahdollisuuksiin, on ollut luonteenomaista omaehtoisen ajattelun ja toiminnallisuuden kyky. Heillä on tekemisen rohkeutta, mutta myös tiukkaa harkintaa, ja kykyä toimia uuteen tekemiseen liittyvien riskien kanssa.

Monessa organisaatiossa on törmätty myös päinvastaiseen tilanteeseen; organisaation muutosväsymykseen ja reagointikyvyn puutteisiin. Kuormittuneet työntekijät joutuvat keskittymään oman perustehtävänsä hoitamiseen, eikä energiaa jää monipuolista  harkintaa vaativien uusien teemojen työstämiseen. Organisaatiosta ei välttämättä löydy sellaista sosiaalista tilaa, joka mahdollistaisi pysähtymisen asioiden äärelle, ja kokeilevan toiminnan käynnistymisen.

Innovaatioiden hakemisessa tarvitaan myös pitkäjänteisyyttä. Innovaatiotyöpajojen järjestäminen ja tekijöiden törmäyttäminen tarjoaa toki tuuletusta aivosoluille ja tuo virkistäviä uusia tuttavuuksia. Aidosti uusien, ja valtavirrasta poikkeavien mallien työstäminen toimivalle tasolle vaatii kuitenkin runsaasti pitkäjänteisyyttä ja sitkeyttä. Esimerkiksi tietotekniikkayhtiön perustaja Steve Jobsin kerrotaan esitelleen Apple-konseptiaan turhaan 18 suuryritykselle. Pelialan yritys Rovio teki lähes 50 heikommin  menestynyttä mobiilipeliä ennen vihaisiin lintuihin liittyvän menestyskonseptin syntymistä. Ideat voivat syntyä hetkessä, innovaatiot  ainoastaan määrätietoisen tekemisen kautta.

Artikkelin kirjoittaja Anja Yli-Viikari työskentelee tutkijana ja kehittäjänä Luonnonvarakeskuksessa.

Puhelin 040-6843965
Sähköposti anja.yli-viikari(at)luke.fi