Maaseutuohjelman toteutus lähestyy loppua – varoista sidottu yli 99 %
Uutinen - Julkaistu 19.6.2024
Maaseutuohjelman 2014-2022 seurantakomitea kokoontui 17.6. ja hyväksyi kokouksessaan vuoden 2023 maaseutuohjelman raportin.
Päätöksenteko Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2022 (maaseutuohjelma) päättyi vuoden 2022 lopussa, mutta ohjelman toteutus jatkuu tiettyjen toimenpiteiden osalta vielä vuoden 2025 loppuun. Pinta-ala- ja eläintukien toteutus maaseutuohjelmasta on päättynyt ja vuoden 2023 alusta lähtien pinta-ala- ja eläintuet toteutetaan Suomen CAP-suunnitelman mukaisesti.
Ympäristötoimet olivat suosittuja vuosina 20214–2022. Ympäristökorvausten sitoumusala kattoi 90 % maatalousmaasta ja luonnonmukaisen tuotannon 13,6 %. Yli puolet kotieläintiloista oli sitoutunut eläinten hyvinvointia edistäviin toimiin.
Koska hankkeita on vielä käynnissä, saadaan lopulliset tulokset maaseutuohjelman toteumasta selville vuoden 2025 jälkeen. Tämän hetken arvioiden mukaan esimerkiksi työpaikkojen määrä on ylittämässä tavoitteet. Kehittämishankkeita on toteutettu reippaasti yli tavoitteen. Leader-toiminta on ollut erittäin aktiivista. Lisäksi yritysrahoitus on ollut kysyttyä viime aikojen kriiseistä huolimatta.
Osaamisen kehittäminen on myös onnistunut erittäin hyvin. Neuvontaa hyödynsi vuosina 2014–2022 yli puolet maatiloista.
Maaseutuohjelman vuoden 2023 lähetetään komissiolle hyväksyttäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Hyväksytty raportti julkaistaan Maaseutu.fi-sivuilla. Loppuraportti laaditaan vuoden 2026 alkupuoliskolla, minkä jälkeen maaseutuohjelman toimien vaikuttavuutta aletaan arvioida.
Lisätiedot:
Taina Vesanto
Maatalousneuvos, yksikön päällikkö
0295 162 405
etunimi.sukunimi@gov.fi
Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 19.6.2024