MMM: Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman loppusuora, haku avoinna 30.9.2024 saakka

Uutinen - Julkaistu 6.6.2024

Maa- ja metsätalousministeriön Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman tavoitteena on edistää lannan, puhdistamolietteen ja muiden vastaavien ravinnepitoisten biomassojen prosessointia siten, että niistä saadaan maataloudelle välttämättömät ravinteet talteen esimerkiksi orgaanisia lannoitevalmisteita tai muita korkeamman jalostusasteen tuotteita kehittämällä. Määräaikaiset lisäpanostukset ovat päättymässä ja rahoitusta voi hakea vielä vuosina 2024 – 2025 toteutettaville hankkeille. 

Kokeiluohjelmalla on edistetty laajasti ravinteiden kierrätyksen kiertotaloutta ja biomassoissa olevien ravinteiden ja energian talteenottoa ja uudelleen käyttöä. Hankkeisiin on sidottu rahaa elokuusta 2020 lähtien yhteensä lähes 14 milj. euroa. TKI-hankkeita on käynnistynyt tähän mennessä 53 kpl ja myönteisen investointipäätöksen on saanut 6 hanketta. Hankkeiden yhteenlaskettu kustannusarvio, eli hyöty ravinnekierrätysalalle, on yli 25 milj. euroa.

Valtakunnallisen ohjelman valtionapuviranomaisena hanke- ja investointitukia myöntää Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus.
Linkki ELY-keskuksen sivuille

Haku avoinna: Nykyinen hakukierros päättyy 30.9.2024.

Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma

MMM uutinen 4.6.2024: Ravinteiden kierrätyksen tukiohjelmissa avautuu loppusuora – vielä on mahdollisuus toteuttaa vaikuttavia hankkeita

Yhteystiedot:

Erityisasiantuntija Sanna Tikander, maa- ja metsätalousministeriö, sanna.tikander@gov.fi, p. 0295 162 178

Tilaa rahoitusuutisten hakuvahdin avulla sinua kiinnostavat uutiset omaan sähköpostiisi: Hakuvahti