Itä-Suomen yliopisto
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO (UEF) edistää tutkimuksellaan ja koulutuksellaan biotalouden kasvua ja innovaatioita sekä uusien metsä- ja puupohjaisten materiaalien hyödyntämistä tutkien samalla biotalouden ekologisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia mukaan lukien luonnonvarojen riittävyys ja niiden käytön hyväksyttävyys. Biotalous käsitetään Itä-Suomen yliopistossa laajana, yhteiskunnan perustaan ulottuvana ja kestävään kehitykseen pyrkivänä uutena tapana ajatella ja toimia. Biotalouteen panostaminen toteuttaa yliopiston antamaa kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta.
UEF:n strateginen biotalousfokus on metsät, puu ja maankäyttö. UEF:n vahvuudet, erityisesti monialaisuus, hyödynnetään biotalouden tutkimuksen ja koulutuksen kehittämisessä. Monipuolinen metsäbiotalouden osaaminen on kilpailuetumme; erityisesti kansainvälisesti menestyvä metsäntutkimus ja akateeminen metsäkoulutus. Monet tutkimusryhmämme eri tieteenaloilla ovat suuntautuneet biotalouteen.
Biotalouden toimialat: Energia, Kalat ja vedet, Kemia, Luonnon palvelut, Puu ja metsä, Ruoka
Palvelut: Palvelut ja tuotteet yrityksille, Koulutus, Tutkimus, Konsultointi
Toiminnan laajuus: kansainvälinen
Organisaation omat aihesanat: Tutkimus, koulutus, kansainvälisyys, yhteiskunnallinen vaikuttavuus, kestävyys
Yhteyshenkilöt biotalousasioissa:
Jyrki Kangas
Metsäbiotalousprofessori
Edistää metsäbiotalouden osaamista ja tutkimusta Itä-Suomen yliopistossa, yritysyhteistyö
+358503449888
jyrki.kangas@uef.fi
Teppo Hujala
Metsäbiotalouden ennakoinnin professori
Metsäbiotalouden ennakointiin liittyvä tutkimus ja opetus
+358503367457
teppo.hujala@uef.fi
Sari Pitkänen
Yliopistotutkija, Biotalous koordinaattori
UEF:n biotalousohjelman edistäminen ja tiedottaminen
+358503634540
sari.k.pitkanen@uef.fi
Yhteystietokortin sisältö on organisaation itse tuottamaa. Tiedot tallennettu viimeksi 14.02.2017.