TEM: Kiertotalouden investointiavustusten haulle jatkoaikaa 16.11. saakka

Uutinen - Julkaistu 21.10.2021

Työ- ja elinkeinoministeriö jatkaa 5.10.2021 avattua kiertotalouden investointiavustusten hakuaikaa 16.11. saakka. Avustusta on tarjolla uusien innovatiivisten tulevaisuuden kiertotalousratkaisujen edistämiseen. Alun perin tuen hakuaikaa oli 28.10. saakka. Avustuksiin on käytettävissä 575 000 euroa.

Hankkeiden avulla pyritään vaikuttamaan uusien työpaikkojen syntymiseen, ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja yritysten ja muiden toimijoiden toimintatapojen muutokseen kiertotalouden tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteena on materiaalin käytön vähentäminen, kokonaistehokkuus osaoptimoinnin sijaan, ympäristövaikutusten pienentäminen, aineettoman arvonluonnin kasvattaminen, uusiutumattomien raaka-aineiden kierron parantaminen, uusiutuvien materiaalien monipuolinen ja mahdollisimman pitkään pitävä käyttö tai digitalisaatioon ja palveluihin perustuva uudenlainen tapa korvata tarpeen täyttäminen.

Haku avoinna: 16.11.2021 klo 16.15 saakka.

Haku on tarkoitettu: yrityksille ja työllisyyttä tukevien ratkaisujen osalta myös kolmannen sektorin toimijoille.

Määräraha: Avustuksiin on myönnetty miljoonan euron määräraha, josta on vielä käyttämättä 575 000 euroa. Tuen määrä on enintään 200 000 euroa yhtä yritystä kohden de minimis -ehtoisesti.

Avustusta saa käyttää 

  1. kiertotaloutta edistäviin teknologisiin tai muihin uusia toimintatapoja tai palveluita tukeviin investointeihin
  2. kiertotaloutta edistävien investointien käynnistämiseksi tarvittaviin selvityksiin ja verkostoihin
  3. työllisyyttä tukevien kiertotalouden innovatiivisten ratkaisujen toteuttamiseen.

Tällä avustuksella toteutettavat hankkeet tulee toteuttaa 30.6.2023 mennessä.

Lisätiedot ja hakuohjeet TEM:n sivuilla


Aihetunnisteet: kiertotalous, rahoitusuutiset