Sahateollisuus ry
Sahateollisuus ry on itsenäisen sahateollisuuden etujärjestö. Yhdistyksen jäsenistö koostuu n. 30:stä eri puolilla maata toimivasta yrityksestä. Lähes kaikki jäsenemme ovat kasvollisia perheyrityksiä.
Sahateollisuus ry edistää jäsenyhtiöidensä liiketoimintaa näiden etuja valvomalla. Yhdistyksen tavoitteena on, että itsenäinen sahateollisuus tunnetaan Suomessa yhtenä kansantaloudellisesti tärkeimpänä, yrittäjyyteen perustuvana, kannattavana ja vastuullisena kestävän kehityksen mukaisena toimialana ja että sahat tunnetaan kansainvälisesti luotettavina ja edistyksellisinä yhteistyökumppaneina. Yhdistys seuraa, ennakoi ja tiedottaa liiketoimintaympäristössä tapahtuvista muutoksista.
Sahateollisuus on biotalouden selkäranka.
Biotalouden toimialat: Puu ja metsä, Energia
Palvelut: Palvelut ja tuotteet yrityksille, Palvelut hallinnolle
Toiminnan laajuus: kansainvälinen
Organisaation omat aihesanat: sahateollisuus, puutuoteteollisuus, metsä, saha, puu, edunvalvonta, sivutuotteet, puru, kuori, metsähake, puutavara, biotalouspaneeli
Yhteyshenkilöt biotalousasioissa:
Kai Merivuori
toimitusjohtaja
Kansallisen biotalouspaneelin jäsen.
+358 20 779 0961
kai.merivuori@sahateollisuus.com
Yhteystietokortin sisältö on organisaation itse tuottamaa. Tiedot tallennettu viimeksi 07.01.2021.