Vesiviljelyn kehittäminen on ekoteko

Blogi - Julkaistu 12.2.2016

12.2.2016

Kala on pala talousahdinkoamme. Suomi on täynnä vettä, mutta kaupan olevasta kalasta yli 80 % on ulkomaista. Korjausliike on tarpeellinen ja mahdollinen. Suomen vesiviljelyn kääntäminen kasvuun tukee taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä ympäristönsuojelusta huolehtien.

Uudet toimintamallit säästävät ympäristöä

Vaikka vesiviljely on ekologisesti tehokkain tapa tuottaa eläinproteiinia, sekin vaikuttaa luontoon. Vaikutusten siirto ulkomaille ei ole ympäristövastuullisuutta. Ekoteko on kehittää omaa tuotantoa. Rehuja ja eläinainesta parantamalla vesiviljely on jo tähän mennessä puolittanut ympäristövaikutuksensa. Uusilla avauksilla hyvää kehitystä voidaan jatkaa.

Itämerirehu muuttaa ravinnepäästöt ravinteiden kierrätykseksi. Kun nykyisiä valtameristä ja muualta ulkoa tulevia rehuraaka-aineita korvataan Itämeren lähteillä, kalankasvatus voi poistaa Itämeren kierrosta enemmän ravinteita kuin se itse päästää.

Sijaintisuunnittelulla on uudelle tuotannolle löydetty ympäristöllisesti kestäviä alueita. Niitä on sekä merellä että sisävesillä. Modernit laitosrakenteet mahdollistavat uusien merilaitosten sijoittumisen ulommas, jossa ympäristö on suotuisampi ja käyttöristiriitoja vähemmän.

Kiertovesilaitokset säästävät vettä ja ravinteita. Kun niiden vedentarve on pieni, laitosten sijoittamiselle on paljon vaihtoehtoja. Voidaan hyödyntää teollisia symbiooseja. Olosuhteiden säätely laajentaa tuotannon lajivalikoimaa. Toistaiseksi kiertovesitekniikka on liian kallis ruokakalantuotantoon. Kannattavuuden rajaa kuitenkin lähestytään ja tekniikkaa sovelletaan jo erikoistuotantoon.

Alan kasvulla on kansantaloudellista merkitystä

Vuonna 2014 tuotiin Suomeen kalaa noin 400 M€ arvosta. Se on paljon, lähes tuplasti enemmän kuin hehkutetun koulutusviennin arvo samana vuonna.

Parempi omavaraisuus ei ole käpertymistä eikä itsetarkoitus, mutta se tuo uusia mahdollisuuksia. Kotimaiset vaihtoehdot poistavat pakottavan tuontitarpeen. Ja kun tuotannon reunaehdot ja mittakaavat saadaan linjaan naapurimaiden kanssa, suomalainen tuotanto on kilpailukykyinen vientimarkkinoilla.

Vesiviljely tuo toimeentuloa sinne, mistä sitä eniten puuttuu. Vaikka vesiviljelynkin omistus on keskittynyt, ei ala ole maaseudun kolonisaatiossa lähelläkään metsätaloutta, jossa enää vain muren hyödyistä jää paikallisille. Kalataloudessa arvoa on enemmän hävinnyt kuin siirtynyt. Vesiviljelyn tuotantolisäys sijoittuu sinne, missä sille on olosuhteet. Maaseudulle. Osa hyödystä jää paikallistalouteen. Taannoin vesiviljely-yritys oli monen kunnan suurin veronmaksaja. Samaan ei päästä, mutta sinne päin?

Kannustimia tarvitaan

Uusia ohjausmalleja, rehuja ja teknologioita on suunniteltu ja testattu. Ilmaiseksi parempi ei tule. Kiertovesi- ja avomerilaitokset ovat suurinvestointeja. Itämerirehun teossa on omia lisäkustannuksiaan. Uusiutumiseen tarvitaan elinkeinolta rohkeutta ja rahaa.

Rohkeutta tarvitsee myös hallinto ja lainsäädäntö. ”Komenna ja kontrolloi” -säätelyn rinnalle ja sijaan tarvitaan kannustimia ja jatkuvuuden turvaa. Ilman niitä ei investointeja synny eikä saada maksetuksi. Kannustinten ei tarvitse olla rahatukia. Sallimalla tuotantoyksiköiden koon kasvu luodaan markkinaehtoinen kannustin, jossa ympäristötoimien lisäkustannukset voidaan kattaa paremmasta liiketuloksesta.

Kirjoittaja Unto Eskelinen toimii erityisasiantuntijana Luonnovarakeskuksessa, jossa hän on paneutunut kestävän vesiviljelyn kehittämiseen.

Yhteystiedot: unto.eskelinen(at)luke.fi

Lisää itämerirehusta YLE:n uutisessa.