Biotalous, innovaatiot ja politiikka – havaintoja sääntelystä
Blogi - Julkaistu 20.5.2015
20.5. 2015
Biotalouden edistäminen tarvitsee politiikkaa tuekseen. Mihin suuntaan meidän tulisi sitä kehittää? Olen saanut tutustua biotalousstrategioihin ja niitä toteuttamaan suunniteltuun sääntelyyn muissa maissa ”Niukat resurssit viisaasti käyttöön – sääntelystä biotalouden edistäjä” -hankkeessa. Työ on vielä vaiheessa, mutta jotain havaintoja on jo tehty.
Biotalouspolitiikan keskiössä maailmanlaajuisesti on uusi tieto ja teknologia. Tavoite on kehittää koko ”tuotantoketjua” tutkimuksesta laajemman osaamispohjan ja uusien yhteenliittymien kehittämisen kautta tuote-ideoiden kaupallistamiseen ja kysynnän lisäämiseen. Pääpaino monessa maassa näyttäisi olevan ketjun alkupäässä: tutkimuksen ja tietopohjan vahvistamisessa sekä innovaatioiden kaupallistamisessa. Biotalouden tuotteiden ja palvelujen kysyntää on tarkoitus erilaisilla tukimuodoilla, verovähennyksillä ja julkisilla hankinnoilla. Bioenergiaa tuetaan usein syöttötariffeilla ja T&K toimintaa muilla tuilla. Tuotteiden ja palveluiden julkiset hankinta esiintyvät erityisen monen maan keinovalikoimissa, johtuuko sitten siitä, että niitä ei intressi-organisaatiot juuri vastusta. Miten ne onnistuvat käytännössä, onkin sitten toinen juttu.
Sääntelyä kehitetään esimerkiksi biotaloustuotteiden omia standardeja luomalla. Yhdysvalloissa biolääketieteen ja muun terveys- tai ympäristöriskin omaavan bioteknologian sääntelyä pyritään sujuvoittamaan uusien tuotteiden syntymisen edistämiseksi. Vielä ei voida arvioida löytääkö USA ratkaisuksi kaikkien kannattaman byrokratian vähentämisen vai johtaako esteiden purkaminen uusiin riskeihin. Sääntelyn esteisiin on viittauksia muidenkin maiden papereissa, vaikka konkreettisia biotaloudesta nousevia sääntelyn keventämishankkeita löytyy niukasti. Selvää lienee kuitenkin, että muista lähtökohdista tehtyä tuotekohtaista sääntelyä joudutaan hiomaan biotaloustuotteille sopiviksi.
Tutkimuksen ja uuden tiedon merkitys tunnustetaan kaikkialla, mutta silti suhtautumisessa tutkimukseen on eroja. Yhdysvalloissa biotalouden avoimesti nähdään pohjatuvan bioteknologioiden – kuten geneettisen manipulaation, DNA-sekvensointimenetelmien tai synteettiseen biologian – tuottamiin uusiin tuotteisiin. Näitä voivat olla vaikkapa lääke- ja ruokatuotteet. EU tai Suomi eivät sulje näitä teknologioita oman biotalouskonseptinsa ulkopuolelle, mutta näkevät biotalouden tietopohjan ja teknologiat laajempana. Suomessa biotaloutta ovat myös luonnon tarjoamat terveyspalvelut, joihin ei tavata liittää merkittäviä terveys- tai ympäristöriskejä. Kuka tahansa joka tuntee USA-EU -keskustelun vaikkapa GMO sääntelystä, ei ihmettele, että suhtautuminen bioteknologian turvallisuus- ja ympäristöriskeihin on erilainen Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Suhtautuminen innovaatioiden syntyprosessiin voi johtaa hyvin erilaisiin käsityksiin biotaloudesta – ja siten erilaisiin politiikkatoimiin. Jos biotalous on huippututkimukseen pohjautuvien tuotteiden vientiä globaaleilla markkinoille, niin isojen kaupunkien yhteydessä olevat yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat biotalouden ytimessä. Jos sen sijaan biotalous on hajautettua tuotantoa kotimaiseen kysyntään ympäri maata, niin innovaatiomyllyksi voidaan nähdä lukuisat pienet kokeilut. Toki toivelistalla voi olla eri lähestymistapojen yhdistelmä, mutta ehkä olisi hyvä tietää ainakin kummasta päästä aloittaa. Sillä on suuri merkitys arvioitaessa minkälaisia politiikkatoimia biotalouden edistämiseksi, olisi hyvä tehdä. Missä ja miten sinun mielestä biotalouden innovaatiot syntyvät?
Kirjoittaja, luonnonvaraoikeuden tutkimusprofessori Jukka Similä Lapin yliopistosta, toimii Sääntelystä biotalouden edistäjä –hankkeessa Lapin Yliopiston ryhmän vetäjänä
Jukka.Simila@ulapland.fi, puh. 040 484 4161