80 toimijaa alkaa tavoitella kiertotalouden edelläkävijyyttä
Uutinen - Julkaistu 9.9.2022
Kiertotaloutta edistävän vapaaehtoisen green deal -sitoumuksen valmisteluun osallistuu 80 toimijaa. Yhteistyöllä tuotetaan tutkimustietoa luonnonvarojen käytöstä ja tunnistetaan vaikuttavimpia toimia kiertotalouden edistämiseen. Mukana ovat lähes kaikki maakunnat, isoimmat kaupungit, yritys- ja toimialajärjestöjä, metsäteollisuuden suurimmat yritykset sekä rakentamisen alan toimijoita.
”Kiertotalous ja luonnonvarojen käytön suitsiminen tarjovat ratkaisuja niin ilmastokriisiin kuin luontokatoon. Iso joukko suomalaisia yrityksiä, toimialajärjestöjä, kuntia ja maakuntia on tarttunut edelläkävijyyden mahdollisuuksiin ja lähtenyt mukaan yhdessä rakentamaan kiertotalouden ratkaisuja. Kestävä talous, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen vaan nojaa vähähiilisiin sekä kiertotaloutta ja luonnon monimuotoisuutta edistäviin ratkaisuihin, nähdään vahvasti tulevaisuuden suuntana”, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo sanoo.
Green dealin valmistelun alussa laaditaan yhteiset pelisäännöt sekä vähimmäiskriteerit sitoumuksiin valittaville tavoitteille ja toimille. Mukana olevat toimijat tunnistavat toimintansa kannalta vaikuttavimmat kiertotaloustoimet. Lopulliseen green dealiin osallistuvat toimijat laativat omat sitoumuksensa, toteuttavat sitoumuksessa lupaamiaan toimia ja raportoivat niiden etenemisestä. Sitoumukset valmistuvat kesään tai syksyyn 2023 mennessä.
”Tampereen kaupunkiseutu edistää sukupolvia yhdistävää kestävää siirtymää ja rakentaa kansainvälistä, resurssiviisasta ja hiilineutraalia vehreää metropolia. Kahdeksan kunnan ja yli 400 000 asukkaan kaupunkiseudulla on seudullisesti organisoitu toimintatapa ja läheinen kumppanuus alueellisten toimijoiden kanssa. Koemme rajattoman toimintatapamme, kestävän yritystoiminnan, luonnonvarojen kestävän käytön ja hiilikädenjäljen luomisen keskeisinä tekijöinä kilpailukyvyn lisäämisessä. Tässä työssä kiertotalouden green deal auttaa kehystämään kokonaisuutta ja avaa mahdollisuuksia laajemmalle yhteistyölle kansallisesti”, Tampereen kaupunkiseudun kehittämispäällikkö Antti Lippo kertoo.
”Skanska tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2045 mennessä, ja kiinteistö- ja rakennusalalla valtaosa päästöistämme on sitoutunut käyttämiimme materiaaleihin. Kiertotalouspohjaiset tuotteet ja olemassa olevan rakennuskannan hyödyntäminen tarjoaa materiaalisidonnaisten päästöjen vähentämiseen merkittävää potentiaalia. Kiertotalouden green deal on tervetullut sitoumus, joka edistänee kiertotalousratkaisujen yleistymistä edelleen”, ympäristöpäällikkö Hanna-Maija Tikka Skanskasta toteaa.
”Kiertotaloudessa tarvitaan yhteistyötä eri sidosryhmien välillä yli organisaatio- ja toimialarajojen. Biokiertotalous on strategiamme keskiössä: käytämme arvokkaan uusiutuvan puuraaka-aineen tuotantoprosesseissamme mahdollisimman tehokkaasti ja pyrimme löytämään tuotannossa syntyville sivuvirroille kokonaiskestävyyden kannalta parhaimman mahdollisen hyötykäytön. Uskomme, että kiertotalouden green dealin valmistelutyöhön osallistuminen laajentaa kiertotalousverkostoamme ja sitä kautta mahdollisuuksiamme löytää uusia kiertotalousratkaisuja”, ympäristöpäällikkö Taru Päiväläinen UPM:stä sanoo.
Kiertotalouden green dealin valmistelun tueksi useat tutkimuslaitokset tuottavat tietoa luonnonvarojen kulutuksen muutoksista ja vaikutuksista sekä talouteen että ympäristöön. Lopulliset skenaariot ja analyysit vaikuttavimmista toimista ovat käytettävissä myös työhön osallistuvien toimijoiden päätöksenteossa ja kehittämistyössä.
”Kiertotalous tarjoaa mahdollisuuden uudistua ja rakentaa kestävän kasvun polkua. Green deal -kokonaisuus tuo julkisten toimien pohjaksi tarvittavaa tietopohjaa ja kutsuu eri alojen toimijoita mukaan konkreettisiin kiertotaloustoimiin”, johtava asiantuntija Jyrki Alkio työ- ja elinkeinoministeriöstä toteaa.
Lisätiedot:
Heikki Sorasahi, erityisasiantuntija, ympäristöministeriö, p. 029 525 0165, heikki.sorasahi@gov.fi
Sari Tasa, erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 504 8242, sari.tasa@gov.fi
Antti Lippo, kehittämispäällikkö, Tampereen kaupunkiseutu, p. 050 463 0732, antti.lippo@tampereenseutu.fi
Hanna-Maija Tikka, ympäristöpäällikkö, Skanska, p. 050 339 5747, hanna-maija.tikka@skanska.fi
Taru Päiväläinen, ympäristöpäällikkö, UPM, p. 040 673 6799, taru.paivalainen@upm.com
Kiertotalouden green deal – ja skenaariotyöhön ilmoittautuneet
Työ- ja elinkeinoministeriön ja Ympäristöministeriön tiedote 9.9.2022